Siitä on suunnilleen puoli vuotta, kun viimeksi vierailimme Vermon klinikalla. Silloin tutkinnassa olivat Vipsun jalat ja hampaat. Lääkäri vain oli väärä. Tällä kertaa jo varausvaiheessa varmistettiin, että aika oli Vermon hammasspesialisti Jukka Holopaiselle.
Mukana matkassa meillä oli edellisestä poiketen "Extended family" eli Vipsun emän perhettä ja hevosia. Alunperin meidän kaikkien piti mahtua samaan autoon, mutta sitten tuli pari muuttujaa ja jouduttiinkin jakautumaan kahteen kuljetusyksikköön. Kuinka ollakkaan meillä oli yksi toimiva navigaattori, kaksi autoa, sisarukset rattien takana ja sitä sellaista tyttöenergiaa, joka eksyy joka kerta. Auto ilman navigaattoria oli kartalla, mutta kakkosena. Auto, jossa oli navigaattori, luotti reitittimeensä turhankin tarkasti ja loppumetreillä tapahtui pientä harhailua. Ehdimme kuitenkin ajoissa - tavallaan, koska lääkäri oli enemmän myöhässä kuin me.
Vipsu teki taas vaikutuksen heti ulostauduttuaan traileristaan. Pihalla pyöri vuoroaan odottamassa toinen toistaan pitkä koipisempaa ja hintalapultaan huomattavampaa, koreaa ja loppuunasti varusteltua hevosta hienoine autoineen ja trendikkäine saattajineen. Vipsun aurinko paistoi kuitenkin kirkkaammin. Kehut tuntuu aina hyvältä, sitä on turha kieltää. Ja onhan tuo orimme komea ;) Kaiken kaikkiaan Vipsu kohelsi tavallista vähemmän ja Jennylläkin oli parempi fiilis kuin edellisellä kerralla.
Ennen tutkimusta Jenny ajatteli, että olisi oikeastaan hyvä jos suusta löytyisi korjattavaa. Suu olisi helpompi järjestää kuin korvien väli. Kun lääkäri sitten löysi Vipsun suusta monipurentaongelman, Jennyä ei enää ilahduttanut tämäkään vaihtoehto. Harmistusta aiheutti vaivan luonne, ei niinkään kuolainten takia, vaan kipua aiheuttavana tekijänä. Kuolaimia tai ei, purentavika aiheuttaa niskajäykkyyttä, kipua ja jäykkyyttä leukoihin ja sitä kautta päänsäryn. Ihan niinkuin ihmisilläkin. Vipsu raukka, taas yksi kipu voitettavaksi ja pois hoidettavaksi. Hyvä, että selvisi ja ongelmaan pystytään puuttumaan, mutta surullista, että näin monta vuotta piti mennä...
Lääkäri kielsi kuolainten käytön ainakin hetkeksi. Oli ilmiselvää, että kuolaimet laukaisivat sietämättömän kivun hevosen suussa. Nähtäväksi jäi, korjaako oikomishoito paitsi purennan niin kuolainpelon. Kipu on saattanut kiivetä korkeammalle. Lääkäri totesikin, että hevonen kyllä kertoo, pystyykö se enää kuolaimia suuhun ottamaan. Onni, että me olemme luopuneet kuolaimista alusta asti määrätietoisesti ja aikoihin emme ole suussa mitään pitäneetkään - paria lyhyttä kokeilua lukuunottamatta.
Onni on myös, että Jenny piti päänsä kuolainten suhteen vaikka ympäristö painosti kuolaimia kohti. Vain harva sanoi, että hellät kuolaimet. Moni sanoi, että kovempi rauta, tehokkaampi jarru. Kuinka väärässä he olivatkaan. Aikanaan järkytystä aiheutti myös Jennyn päätös luopua turparemmistä tai pitää sitä ylettömän löysällä. Niin, hevonen avasi suunsa ja kieli vaelsi pitkin poskia. Jos olisimme vetäneet turparemmin tiukalle, pakottaneet suun kiinni ja kielen suuhun, olisimme jälleen tehneet karhun palveluksen paitsi Vipsulle myös itsellemme. Kuuntele AINA hevosta ja pyri ymmärtämään sitä. Kannattaa myös kuulla oma intuitio. Älä peitä oiretta vaan hoida ongelma, joka oireen tuo esiin!
Mitä sieltä suusta sitten löytyi? Aaltopurenta (Poskihampaiden purentavirhe, epäsäännöllinen hammasrivistö. Haittaa työskentelyä kuolain suussa, peräänannossa kulkeminen erityisen vaikeaa.), porraspurenta (Mahdollisesti seuraus aikaisin puhjenneen poskihampaan liikakasvusta tai hampaan putoamisesta. Hampaisto lähes lukkiutuu.) sekä ETR (Syntyy, kun hammasparit eivät kohtaa. Alkaa usein kehittymään jo maitohampaiden vaihtuessa.). Ja tietysti terävyyttä.
Kun suussa on paljon ongelmia, on vaikea olla miettimättä, miksi kukaan aikaisemmista lääkäreistä ei kiinnittänyt asiaan huomiota (tai miksei kukaan aikaisempi omistaja korjannut asiaa). Edellisellä kerralla Vermossa Jennyä syyllistettiin hevosen hampaiden hoitamatta jättämisestä (lääkäri ei uskonut edellisestä raspauksesta olleen puoli vuotta). Lääkärin papereista ei millään tavalla käy ilmi, että suussa olisi mitään normaalista poikkeavaa. Tänään pohdimmekin nykyisen tallimme omistajan kanssa, josko lääkäri tuolloin havaitsi suun olevan melkoisessa kunnossa, mutta tulkitsi tilanteen väärin. Vuosien ongelmat vierivät tuoreen omistajan niskaan ja avun sijaan tarjolla oli syytöksiä ja halveksuntaa.
Selän kanssa koettu ensihysteria jäi tällä kertaa väliin. Päätös kuolaimettomuudesta on jo tehty. Se päätös tehtiin vuosi sitten. Näin päätös sai vain lopullisen leimansa.
-J
Mukana matkassa meillä oli edellisestä poiketen "Extended family" eli Vipsun emän perhettä ja hevosia. Alunperin meidän kaikkien piti mahtua samaan autoon, mutta sitten tuli pari muuttujaa ja jouduttiinkin jakautumaan kahteen kuljetusyksikköön. Kuinka ollakkaan meillä oli yksi toimiva navigaattori, kaksi autoa, sisarukset rattien takana ja sitä sellaista tyttöenergiaa, joka eksyy joka kerta. Auto ilman navigaattoria oli kartalla, mutta kakkosena. Auto, jossa oli navigaattori, luotti reitittimeensä turhankin tarkasti ja loppumetreillä tapahtui pientä harhailua. Ehdimme kuitenkin ajoissa - tavallaan, koska lääkäri oli enemmän myöhässä kuin me.
Vipsu teki taas vaikutuksen heti ulostauduttuaan traileristaan. Pihalla pyöri vuoroaan odottamassa toinen toistaan pitkä koipisempaa ja hintalapultaan huomattavampaa, koreaa ja loppuunasti varusteltua hevosta hienoine autoineen ja trendikkäine saattajineen. Vipsun aurinko paistoi kuitenkin kirkkaammin. Kehut tuntuu aina hyvältä, sitä on turha kieltää. Ja onhan tuo orimme komea ;) Kaiken kaikkiaan Vipsu kohelsi tavallista vähemmän ja Jennylläkin oli parempi fiilis kuin edellisellä kerralla.
Ennen tutkimusta Jenny ajatteli, että olisi oikeastaan hyvä jos suusta löytyisi korjattavaa. Suu olisi helpompi järjestää kuin korvien väli. Kun lääkäri sitten löysi Vipsun suusta monipurentaongelman, Jennyä ei enää ilahduttanut tämäkään vaihtoehto. Harmistusta aiheutti vaivan luonne, ei niinkään kuolainten takia, vaan kipua aiheuttavana tekijänä. Kuolaimia tai ei, purentavika aiheuttaa niskajäykkyyttä, kipua ja jäykkyyttä leukoihin ja sitä kautta päänsäryn. Ihan niinkuin ihmisilläkin. Vipsu raukka, taas yksi kipu voitettavaksi ja pois hoidettavaksi. Hyvä, että selvisi ja ongelmaan pystytään puuttumaan, mutta surullista, että näin monta vuotta piti mennä...
Lääkäri kielsi kuolainten käytön ainakin hetkeksi. Oli ilmiselvää, että kuolaimet laukaisivat sietämättömän kivun hevosen suussa. Nähtäväksi jäi, korjaako oikomishoito paitsi purennan niin kuolainpelon. Kipu on saattanut kiivetä korkeammalle. Lääkäri totesikin, että hevonen kyllä kertoo, pystyykö se enää kuolaimia suuhun ottamaan. Onni, että me olemme luopuneet kuolaimista alusta asti määrätietoisesti ja aikoihin emme ole suussa mitään pitäneetkään - paria lyhyttä kokeilua lukuunottamatta.
Onni on myös, että Jenny piti päänsä kuolainten suhteen vaikka ympäristö painosti kuolaimia kohti. Vain harva sanoi, että hellät kuolaimet. Moni sanoi, että kovempi rauta, tehokkaampi jarru. Kuinka väärässä he olivatkaan. Aikanaan järkytystä aiheutti myös Jennyn päätös luopua turparemmistä tai pitää sitä ylettömän löysällä. Niin, hevonen avasi suunsa ja kieli vaelsi pitkin poskia. Jos olisimme vetäneet turparemmin tiukalle, pakottaneet suun kiinni ja kielen suuhun, olisimme jälleen tehneet karhun palveluksen paitsi Vipsulle myös itsellemme. Kuuntele AINA hevosta ja pyri ymmärtämään sitä. Kannattaa myös kuulla oma intuitio. Älä peitä oiretta vaan hoida ongelma, joka oireen tuo esiin!
Mitä sieltä suusta sitten löytyi? Aaltopurenta (Poskihampaiden purentavirhe, epäsäännöllinen hammasrivistö. Haittaa työskentelyä kuolain suussa, peräänannossa kulkeminen erityisen vaikeaa.), porraspurenta (Mahdollisesti seuraus aikaisin puhjenneen poskihampaan liikakasvusta tai hampaan putoamisesta. Hampaisto lähes lukkiutuu.) sekä ETR (Syntyy, kun hammasparit eivät kohtaa. Alkaa usein kehittymään jo maitohampaiden vaihtuessa.). Ja tietysti terävyyttä.
Kun suussa on paljon ongelmia, on vaikea olla miettimättä, miksi kukaan aikaisemmista lääkäreistä ei kiinnittänyt asiaan huomiota (tai miksei kukaan aikaisempi omistaja korjannut asiaa). Edellisellä kerralla Vermossa Jennyä syyllistettiin hevosen hampaiden hoitamatta jättämisestä (lääkäri ei uskonut edellisestä raspauksesta olleen puoli vuotta). Lääkärin papereista ei millään tavalla käy ilmi, että suussa olisi mitään normaalista poikkeavaa. Tänään pohdimmekin nykyisen tallimme omistajan kanssa, josko lääkäri tuolloin havaitsi suun olevan melkoisessa kunnossa, mutta tulkitsi tilanteen väärin. Vuosien ongelmat vierivät tuoreen omistajan niskaan ja avun sijaan tarjolla oli syytöksiä ja halveksuntaa.
Selän kanssa koettu ensihysteria jäi tällä kertaa väliin. Päätös kuolaimettomuudesta on jo tehty. Se päätös tehtiin vuosi sitten. Näin päätös sai vain lopullisen leimansa.
-J
Ei kommentteja