Jennyn jalan stoori on valitettavan monelle valitettavan tuttu ja jotkut onnettomat ovat joutuneet sen kanssa lähikontaktiin. Kenelle se on tarkoittanut ylimääräisiä lapiollisia paskaa, yksi hevonen enemmän ratsastettavaa, kaupassa käyntiä tai toisen aikuisen auttamista pesulle tai vessaan. Jennylle se on tietysti ollut elämän mullistava kokemus, joka on koetellut halua elää edestä ja takaa. Kun jalka sitten jossain kohtaa osoitti kävelemisen merkkejä, Jenny alkoi hengittää.
Jenny on koko ajan kuitenkin muistanut ja muistuttanut jalkansa vielä hyvinkin vaillinaisesti kunnosta. Silti monien silmiin liikkuminen on ollut jo sujuvaa. Varsinkin niiden, jotka näkivät ne pahimmat hetket ja ne vain vähän paremmat hetket. Hekään eivät nähneet sitä itkua ison tavaratalon parkkipaikalla, kun kaupan liukuovet muuttuivat möröksi, kärryt olivat kaukana ja kaikilla kiire johonkin. Kun on yksin, oppii olemaan hiljaa. Oppii pärjäämään. Oppii aktiivisesti unohtamaan oman ahdinkonsa.
 |
| Syksyn tunnelmaa Rantalan tallilla. |
Siinä puomia kantaessani olin aktiivisesti unohtanut, ettei jalka vielä kestä nostelua. Ettei se oikeastaan edes osaa vielä kantaa, vaikka sillä jo käveleekin. Olin niin innoissani päähän pistostani, joka sillä hetkellä tuntui niin hemmetin hyvältä. Ratsastamisesta ei tahtonut pomppivat hevosen kanssa tulla mitään. Tasapainosta oli jotain jäljellä, mutta jalka oli voimaton. Kun jotain hyvää saatin aikaiseksi, piti keksiä muuta. Hevosella oli patoutunutta virtaa ja kaverit kateissa.
Irtohypytys hiekkapohjaisessa tarhassa kuulosti ajatuksen tasolla hyvältä, koska siinä Vipsu joutuisi miettimään ja mikä parasta, sen patoutunut virta purkautuisi sille itselleenkin mielekkäällä tavalla. Vipsu, kun on salaa sisimmässään estehevonen. Joo joo tiedetään, ettei selkä kestä, mutta tässäkin kohtaa mustan ja valkoisen välissä on mieletön määrä harmaan sävyjä.
Sen, että puomit sai maahan, Vipsu jo latasi täyteen vauhtiin. Kuten aina, puomit ovat Vipsulle olemassa vain yhtä tarkoitusta varten. Kaasua ja yli. Tyyli on tunnetusti vapaa. Ilolla aloitettu harjoitus katkesi kuitenkin kuin seinään Jennyn jalan pettäessä. Se vaati vain yhden askeleen. Matkalla maahan jalka vääntyi sille luonnottomaan asentoon, saaden lumpion luiskahtamaan.
Nyt Jenny pelkää, ettei Vipsu puhu Jennylle enää. Pakokauhu hevosen silmissä, se kuva ei hevillä unohdu Jennyn mielestä. Vipsu juoksi kaikki lihakset kireänä pientä tarhaa edes takaisin, Jenny huusi ja kirkui siinä keskellä, perseellään polvisolmussa.
Entä jos Vipsu yhdistää pakokauhun ja puomit toisiinsa? Entä jos, mitä jos...samat kysymykset, uusi yhteys. Nyt pelottaa taas kaikki. Pelottaa talvi ja pelottaa jää. Pelottaa pienet kivet, pelottaa liukkaat lattiat. Pelottaa nukkua yöllä. Pelottaa, että jalka hajosi jo liikaa. Pelotti, että joutuu taas avuttomaksi sänkynsä vangiksi pystymättä päättämään edes koska käy vessassa.
-J
Ei kommentteja