Ratsulla on yleensä selässään satula, päässä yksinkertaiset suitset, joissa usein melko yksinkertaiset kuolaimet. Saattaa olla apuohjat tai rintaremmi. Jaloissa ehkä suojat. Ratsastuksen jälkeen hevoselle saatetaan laittaa loimi.
Ravurilla on jo suitsissa enemmän remmejä kuin yksissäkään ratsupuolen suitsissa. Remmejä on paljon, koska "lisävarusteita" on loputon määrä. Kärryjä on niin ikää useita erilaisia. Satuloitakin tietysti voi olla, mutta ravureilla kärryjen monikko on vakio. Sitten on kaikki ne remmit hevosen ja kärryjen välissä. Siloja on joka tarkoitukseen omansa ja niihin niitä remmejä sitten riittääkin. Tosiasia vain on, että ravureilla näitä virityksiä on moninkertainen määrä.
Hifistelyyn heräsin jälleen kerran eilen, nimenomaan rakkaan ravurista ratsuksi ja edestakaisin projektin tiimoilta. Vipsulla on ollut rasittava ajaa. Tai siis yrittää kärrytellä. Käynti on ollut ainoa mahdollinen askellaji, sillä ravi on ollut kerta kaikkisen kauhistuttava. Vipsu ei ole ontunut tai sen selkä edes oireillut. Liike on ollut edestä pompottelevaa ja pää heilunut holtittomasti.
Ensimmäisenä mieleen on tullut kipu. Ratsastaessa lavat ovat tuntuneet jumisilta ja osteopaatti ystävämme vahvisti näitä epäilyjä. Satulahan meni toppauksessa ahtaaksi, juurikin lavoilta. Ihan loogista siis. Mietimme myös muutetun kengityksen vaikutuksia, kipu näkökulmasta. Sekä hevosen suoristumista, kipu näkökulmasta. Mitä tahansa, mutta kipu näkökulmasta. Hevonen oli tuskainen.
Meille ehdotettiin, että hevonen voi olla edestä liian kevyt kengistään, jolloin sen etupää ei pääse takapäätä karkuun ja tämä vetää rytmin sekaisin. Meille ehdotettiin, että hevosen kunto on parantunut eikä se malta enää hölkkäillä vaan se haluaa juosta. Mainitakseni nyt muutaman..
Mitä me sitten kokeilimme? Tallimme pitäjä ja raviguru Satu lähti kärryille kaveriksi. Ensin ilman lisävarusteita. Vipsulla on siis ajettu meidän ohjaksissamme treenisiloilla, koppa-/hiittikärryillä ja ihan perus ratsun suitsilla - ilman turparemmiä, suussa waterfordit. Niin ja korvat kiinni. Edessä on kevyet "kultakengät", joissa on pitoa ja takana jotkin kevyet ravikengät.
Satun ensimmäinen havainto liittyi kuolaimiin. Kuolain nostettiin parin rypyn verran tiukemmalle. Vipsu oli kova pelaamaan kielellään ja sai kielen ja kuolaimet helposti solmuun kuolaimen ollessa yhdellä rypyllä. Jennylle tämä oli kova paikka, koska Jenny uskoo vakaasti siihen, miten hellävaraisesti kuolaimen tulee suussa olla. Nyt se kuitenkin tuntui sotivan meitä ja hevostamme vastaan. Sen saimme huomata hetken kuluttua. Vipsu nimittäin ei viskellyt päätä, kun kuolaimen sijainti suussa oli korjattu kaikkien kukkahattutätien oppeja vastaan. Tässä kohtaa Jenny lukeutuu kyseiseen ihmisryhmään, toisinaan ylpeänä, toisinaan ei.
On kamalaa myöntää itselleen, että jokin mitä vastaan uskoo, voikin olla parempi tai jossain tapauksessa enemmän oikein tai vähemmän väärin. Kuitenkin rakas porkkanarohmu vaikutti taas iloitsevan tekemisestä.
Toinen havainto liittyi puuttuvaan turparemmiin ja saimmekinkomennon korjata tilanne. Kova isku vasten Jennyn "vähemmän on enemmän" tyylistä kukkahattu-ajattelumallia. Satu kuitenkin lohdutti, että turparemmin ei tarvitse olla ollenkaan tiukalla. Riittää, että se on. Pointtina ei ole pitää hevosen suuta kiinni (, kuten liian moni haluaa ajatella vetäessään piuhat tiukalle) vaan suitset paremmin paikallaan. Jenny hyväksyi selityksen ja suostuu hyväksymään sen jatkossakin - kun ajetaan.
Parin kierroksen jälkeen hifistely siirtyi suusta jalkoihin. Satu oli epäillyt Vipsun etukavioiden olevan ajohommiin turhan pystyt ja kenkien turhan kevyet. Perustelut olivat niin loogiset ja asiantuntevat, ettei väliin tarvinut sanoa mitään. Etukavioihin ruuvattiin painot.
Painot jäivät kavioihin. Mutkalla juokseva hevosemme suoristui kuin itsestään. Ja sitä tyytyväisyyden määrää, kun karvainen lapsi hölkkäsi takasuoraa pompottamatta tai viskomatta päätään. Korvat pyörivät ja silmät olivat kirkkaat. Uskaltaakohan edes toivoa, että ratkaisu olisi joskus näinkin yksinkertainen ja pienestä kiinni.
Silti purematta on vaikea niellä ja tulokset, jotka toivottavasti jäävät hyviksi, herättävät myös kysymyksiä. Suurin kysymyksistä on kengitys ja etupainot. Miksi Vipsu oli niin hyvä ajaa ilman etukenkiä, jos painot edessä ovat ratkaisu? Siinä on tavallaan vastakkain kaksi vastakohtaa..tavallaan..
-J
Ei kommentteja