Satulan säätöä

Keväällä Vipsu meni ja hikosi itsestään viitisen kymmentä kiloa. Lavoilla olleet "tyynyt" katosivat ja aiheuttivat sen, että satula valui käytössä eteenpäin, lavoille. Satulaseppä sattui tallille suhtkoht sopivasti muissa asioissa ja Vipsunkin satula lähti paranneltavaksi. Tätä vetoa olisi ehkä voinut hetken harkita.

Vipsu nimittäin meni ja lihoi vanhoihin mittoihinsa. Nyt meillä on yksi edestä ahdas satula, joka kenottaa selässä huonossa asennossa. Jos satulan asento arveluttaa niin yksi hyvä nyrkkisääntö on, että jalustin hihnan tulee laskeutua luonnollisesti ja suoraan alaspäin kulkien satulan siiven keskellä.


Tässä jalustin kulkee siiven keskellä etuviistosti vinossa. Koko satula on pahasti takakenossa. Punaisen nuolen sijainti oikea, suunta väärä.
Suunta tulisi olla suoraan alaspäin, mutta siten, että hihna kulkee siiven keskiosaa mukaillen. Vihreän nuolen sijainti väärä, suunta oikea.


Rupesin siinä sitten punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Uusi satula, uudelleen sepälle säädettäväksi vai jonkin sortin romaani satulan alle? Jälkimmäinen olisi ollut ehkä lähtökohtaisesti järkevin vaihtoehto, mutta nyt oli myöhäistä miettiä sitä. Pientä mieltä järkytti ajatus tunkea satulan alle lisää täytettä. Vierailu paikallisessa Wahlstenin myymälässä toi nopean helpotuksen - takaosan nostaja.




Aluksi, kun tuota kumimattoa käsissäni vääntelin, en ollut täysin vakuuttunut sen kestävyydestä. Päätin kuitenkin riskeerata hintalapultaan 65 euron investoinnin versus parin tonnin uuden satulan. Jotenkin pakkauksen kuvia analysoidessani mieleen tuli, että tämä ei tällaisenaan riitä. Ehkä pitäisi olla koko satulan alle tuleva geeliromani, johon tämä lätyskä liitetään. Mutta myyjä oli sen verran tosissaan, etten viitsinyt ruveta vääntämään. Parempi ehkä, ettei tarpeetonta lätyskää myyty, jos se todella oli sitä. Säästyi siinäkin muutama euro.


Ennen ja jälkeen. Huomattava parannus.

Katsotaan, miten viritys käytössä kestää! Mukaan lähti myös uusi silatyyny (27€), kärryjen väriin sopiva sininen. Se kenties kestää ja on kurakeleillä teddyversiotaan mukavampi myös Vipsulle. Jos se vaikka kuivuisi alle viikossa...



Ei kommentteja