Ratsastusterapia

Taas yksi niitä asioita, apu löytyy lähempää kuin uskoisikaan ja maailma on pienempi kuin tajusikaan. Jenny sai luvan ratsastaa jo hetki sitten, mutta ratsastusterapeutin etsintä tuntui haasteelliselta. Toiveena oli löytää terapeutti, joka tulisi omalle tallille ja auttaisi eteenpäin oman hevosen kanssa. Kyselyt junnasivat paikallaan, kun sitten puoli vahingossa Jennyn silmiin osui nimi Katri Kela. Mikä parasta, paikallinen. Katri Kela työskentelee Nastolassa Ponitaivaan tallilla. Sepä kävi sopivasti, kun Vipsukin nyt asustaa Nastolassa. Jo ensimmäinen puhelu oli vakuuttava. Eilen oli ensimmäisen istunnon aika.

Jennyä luonnollisestikin jännitti ja kauhistutti. Selkään nousua ja sieltä laskeutumista harjoiteltiin hieman jo etukäteen. Jenny luotti kyllä tulevaan vielä tuntemattomaan terapeuttiin ja jopa hevoseensa, mutta ei niinkään itseensä. Mitä jos, entä jos...kysymykset pitivät otteessaan.

Myös Vipsulla oli kysymyksiä.

Ensimmäiset harjoitukset tehtiin ilman jalustimia ja talutettuna. Lähinnä tässä kohtaa mietittiin asentoa, jossa Jenny satulassa rötkötti. Joskus niin hyvä istunta oli repsahtanut vuosien saatossa jo muutenkin, saati sitten nyt, kun vasen jalka veti puoli kroppaa kramppiin. Kela näki istunnassa heti hyvin ikäluokalle yleisen ongelman - selkä oli notkollaan. Kun hevonen kävelee, tässä yliryhdikkäässä asennossa ratsastaja liikkuu lantiostaan eteen ja taakse. Liikkeen tulisi olla sivulta toiselle. Kun alaselän rentouttaa, liikerata muuttuu. Kela sanoikin, että poikkeuksetta kaikki kolme-nelikymppiset istuvat selässä vanhojen oppien mukaan hyvin, selkä ylikorostetun suorassa ja kantapäät alhaalla. Se on seurausta siitä, että aikoinaan opetettiin näin. Joku huomautti aina: "Kantapäät alas!" tai "Muista ryhti! Selkä suoraksi!". Periaatteessa ihan valideja ohjeita, mutta irrottavat ratsastajan satulasta. Ratsastaja kulkee koko ajan joko hieman edellä tai hieman jäljessä ratsastajaa. Alaselkää rentouttava harjoitus oli yksinkertaisuudessaan: Selkä notkolle > selkä kyttyrälle, eli alaselkä rennoksi ja selkä notkolle jne. Ei siitä kyttyrää tule, mutta tuntui siltä.

Tässä haettiin alaselässä optimaalista asentoa.

Oli jännä huomata, että vaikka ymmärsin nopeasti eron vanhan ja uuden asennon välillä, palasin vanhaan aina tehtävän vaihtuessa. Asento pysyi hallinnassa juuri niin kauan kuin se oli ainoa asia, johon piti keskittyä. Sain kuitenkin positiivista palautetta, kun pikku hiljaa aloin reagoida itse asennon muuttumiseen ja korjasin. Tämä rohkaisi ja rauhoitti. En olekkaan vammainen idiootti, kuten pelkäsin.

Kun asento alkoi hahmottua, irrotti taluttaja otteensa ja ratsukko jatkoi matkaa keskenään. Jalustimet saimme tässä kohtaa henkiseksi tueksi, vaikka parempi olisi ollut mennä ilman. Harjoitukseen lisättiin kiemuraura. Pitkät sivut suoraan ja päädyissä puoliympyrä. Jännitys teki tässä kohtaa tehtävänsä ja Jenny ei uskaltanut heti myöntää, että tehtävän anto saattoi mennä hieman ohi korvien. Jenny siis harhaili ympäri kenttää hieman päämäärättömästi. Tosin niinhän Jenny tekee toisinaan ja enimmäkseen muutenkin, elämänsä kaikilla osa-alueilla.

Kentällä kiemurrellessa tarkoitus oli, että Jenny ohjasi hevosta ilman jalkoja ja käsiä, pelkän lantionsa voimalla. Vipsu lähti käännöksiin hyvin, mutta tarvitsi sitten ohjien tukea ymmärtääkseen, mitä hemmettiä se Mamy selässä heiluu.

Kun aikamme harhailimme kentällä, harjoitukseen tuotiin mukaan tempon muutos, apuna hengittäminen. Jenny oli melko todennäköisesti unohtanut hengittää ennen tätä hetkeä. Eiihme, ettei veri päässä kiertänyt ja kuulo pelannut. Aluksi Jennyn piti miettiä oman hengityksen pituutta hevosen askeleissa. Sitten uloshengitystä piti pidentää yhdellä askeleella. Haasteellista. Pointti kuitenkin oli, että hevosen tempo muuttui sitä mukaa, kun hengitystahti muuttui. Ja kyllähän Vipsu rentoutui. Aina ei muista, miten pienillä asioilla (koska hengittäminenhän ei mitenkään ole välttämätöntä saati tarpeellista) voi olla iso merkitys.

Tässä kohtaa Jennyn vatsa ja selkä alkoivat osoittaa tekemisen merkkejä. Tai oikeastaan niitä merkkejä oli tullut vastaan pitkin matkaa. Hyvä niin. Vielä oli edessä yksi harjoitus. Harjoituksen ajatus oli ohjata hevosta ja avata Jennyn lonkkaa. Harjoituksessa tehtiin pientä heijaavaa liikettä, jossa lonkka avautui. Ohjat olivat ulkokädessä ja sisäkäsi roikkui rentona, heilahdellen liikkeen mukana.

Tämän liikkeen hahmottaminen vaati jälleen keskittymistä. Ohjaajammekin oli selvästi huomannut, että tämä blondi tarvitsee ohjeet jotakuinkin rautalangasta väännettynä. Liike ei hyvistä ohjeista huolimatta avautunut aivan heti Jennylle. Sitten yhtäkkiä se vain tapahtui ja näin Jenny sai kokemuksen siitä, miltä piti tuntua ja mitä piti tapahtua. Rytmi pysyi aina sen kolme askelta ja sitten Jenny sekosi. Aiemmin lonkassa tuntunut pistävä kipu kuitenkin lähti helpottamaan ja tätä oli helppo harjoitella ominkin päin, siis nyt, kun tuli se yksi onnistumisen kokemus.

Vipsu pysyi harjoitusten aikana rauhallisena. Vipsu on kuin tehty näihin hommiin. Vähän se katseli vapaana laukkaavaa tamma/varsa laumaa, muttei lähtenyt sekoiluun mukaan edes hörähdyksen vertaa. Mamy oli karvaisesta lapsestaan niin kovin ylpeä.

Seuraavaa sessiota odotellen - J

ps. Tsekkaa myös Katrin omat sivut http://personal.inet.fi/yritys/ratsastusterapia/