Aiempien parin kerran saavutuksiin on lukeutunut vannoutuneen tätiratsun saattaminen lähestulkoon pillastumisen tilaan. Tällä kertaa meni erinomaisen hienosti. Heureka on siitä kiva hevonen, ettei se anna virheitä anteeksi. Se ei ole kuten ratsastuskoulujen läpi- (lue pilalle) ratsastetut hevoset, jotka rytkyttävät näennäisessä muodossa tai muuten kivasti, koska tietävät, mitä niiltä odotetaan eikä vaihtoehtoja ole. Kuitenkin se on vähintään yhtä kiltti ja luotettava ratsastettava.
Kun ei ole peiliä, josta näkisi itsensä koko ajan, on hienoa, että hevonen kertoo. Heti. Suoritin Heurekalla sarjan hienoja väistöjä. Ei koska halusin vaan koska kiero lantioni hevosta väistöön vei. Tehtävä oli mennä suoraan, joten pisteitä tulee tässä kohtaa nolla. Alkutunnista homma luisti, mutta sitä mukaa, kun lihakset ja nivelet väsyivät, homma meni sekoiluksi. Luulen, että esitämme Heurekan kanssa vielä korkeita kouluratsastusliikkeitä, vahingossa.
Hommasta jäi voittajafiilis. Uudet harjoitukset olivat inspiroivia. Pitkällä suoralla siirtymisiä käynti-ravi-käynti-ravi. Lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ravissa, suoristus ja sitten voltti ensin toiseen suuntaan, suoristus ja voltti toiseen suuntaan, suoristus. Opin hetkellisesti hyödyntämään volttia vasemmalle istuntaani oikaisevana tekijänä. Sekin on eräänlainen saavutus. Ymmärtää harjoituksen tarkoitus nimittäin.
Inspiroituneena en malttanut lopettaa ajoissa. Niinpä kapusin vielä päivän päätteeksi oman kauramoottorin kyytiin. Tiesin sen typeräksi jo etukäteen, mutta tulipa tehtyä. Typerää se oli ennen kaikkea siksi, ettei toipilas kroppa kaikkea kestä, mutta myös siksi, että Vipsulla oli pari vapaata taustalla. Nyt, kun tarhakaveria ei ole, energia patoutuu kahdessa tunnissa räjähtävälle tasolle. No, se oli sen ajan murhe ja minulla uudesti syntynyttä itseluottamusta kohtaamaan kahjokin hevonen.
Meillä on Vipsun kanssa olemattoman vähän tavoitteita tällä hetkellä ratsastamisen suhteen. Ihan siksi, että sillä on ollut ratsastettaessa ongelmia pysähtymisen kanssa - tavallaan. Niinpä me olemme oikeastaan keskittyneet siihen. Paikallaan olemiseen. Vipsu on pysähtynyt kivasti, mutta harjoituksia ei lopeteta vielä. Pikku hiljaa hommaan lisätään muita juttuja. Aloitetaan tavallaan ihan alusta. Onnistuttiin jo kerran, onnistutaan siis uudelleen. Eri asia onnistuuko kukaan muu, mutta testataan sitä sitten yhtenä päivänä. Kenties kenraaliharjoituksessa ennen ratsulinjan kantakirjausta...joka tuskin koskaan tulee tapahtumaan.
Jottei kentällä pyöriminen menisi pelkäksi pysähtelyksi kokeilimme avotaivutuksia. Niistähän ei alta kiitävän kaakin kanssa mitään tullut. Hevosta en syytä vaan itseäni. Ei tällä tekemisellä oikein voi onnistuakkaan. Pitäisi keskittyä paremmin, meidän molempien. Mutta tulipahan "taivuteltua". Siitä, miten avotaivutuksen tulisi mennä, miltä sen tulisi näyttää tai, mitä avotaivutus oikeastaan edes tarkoittaa, kannattaa lukea lisää muualta. Esimerkiksi täältä.
Kiemurtelumme tarttui muihinkin tallin ratsukoihin. Tai siis siihen yhteen, joka sattui samaan aikaan liikkeelle. Tämä yksikkö kiemurteli radan laidasta laitaan laukassa, kirmaten lopulta kanervikkoon metsän puolelle. Kiva huomata, että sitä sattuu muillekkin.
Kiemurteluista huolimatta ja vastoin yleisiä vaatimuksia, ratsastin ilman talutusta. Jotenkin tuntuu, että siitä taluttajasta/liinasta on enemmän haittaa kuin iloa. Riippuu tietysti paljon siitäkin, mitä tekee. Hevosen huomio on kuitenkin helpompi saada, kun vieressä ei ole ihmistä.
Kuten jo aiemmin totesin, pysähtyminen on sujunut ratsain hienosti. Vipsu on malttanut jopa seisoskella. Ei tietenkään kauan, mutta riittävän tovin. Vaikka hevonen marssi eteenpäin kuin hallinnasta karannut höyryjuna, se kuitenkin malttoi välillä kuunnellakin. Välillä se oli säikähtävinään jotain ja sinkosi. Silti se pysähtyi kiltisti.
Kun huomasin, että kohta ei enää malteta seisoskella, pyysin liikkeelle. On turha vaatia liikaa ja turhauttaa hevosen lisäksi itsensä. Kerran Vipsu kuitenkin onnistui yllättämään. Sitten mentiin. Ei onneksi kauas, koska kentällä oli apukäsiä kuvaajan ja toisen ratsukon tukihenkilön verran. Nämä kaksi tukkivat avonaiseksi jääneen portin.
 |
| Näin me hengaillaan... |
 |
| ...ja singahdetaan vauhtiin, koska hui mörköjä! |
Viimeisen singahduksen jälkeen Vipsu rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli slaaginsa saanutkin. Ihmisväestössä ei tapahtunut samaa reaktiota, joten harjoitukset lopeteltiin tarkassa vartiossa.
- J
Ei kommentteja