1vko 6pv

Uhmaikä on alkanut. Tai hankittu persoonallisuus vahvistunut. Miten sen haluaa ajatella ja ajatellessaan itselleen uskotella. Varsa on oikea pikku mussukka. Utelias, leikkisä ja kääntöpuoleltaan pirullinen. Kovasti se on kasvanutkin. Niin kovasti, ettei enää livahda mamin mahan alta karkuun, paitsi ryömimällä.

Takajalat ovat saaneet hurjasti voimaa. ”Tuulen piäksämät” ovat jotakuinkin oienneet. Kääntöpuolena ponnistus- ja potkuvoimaa on tullut lisää merkittävästi. On harvinaista nähdä varsa jalat maassa. Yleensä se lentää. Epäilen vahvasti, että se on leimautunut tallikärpäseen ja kuvittelee itsestään nyt vääriä asioita.

On hauska huomata, miten kaikki muuttuu ihan pienessä hetkessä. Eilen ei vielä hirnuttu kavereille, mutta tänään vastataan huuteluihin sujuvasti. Pieni on hirnunut ihan ensimmäisestä päivästään asti. Hirnahdellut kiitäessään tallin käytävällä milloin ulos, milloin sisälle. Mutta tänään se vastasi naapurin huolestuneeseen huutoon.

Varsalla on kaksi setämiestä. Etäsetä huutelee varsan perään aina, kun varsa katoaa tarhasta tallin uumeniin. Tänään pieni rupesi huutelemaan takaisin. Mitä lie sanoo, koska etäsetä ei ota rauhoittuakseen, päinvastoin. Alkuperäinen setämies osoittaa huolestuneisuutensa lähinnä surumielisin silmin ja vaimein hörähdyksin. Jälkimmäisistä olen oppinut tulkitsemaan, milloin on syytä puuttua tilanteeseen.

Eilen oli tilanne. Vahtasin varsan edesottamuksia tuhannen kohmeessa tallin takaovella. Viimeisen päälle vappusää ja täysin vääränlainen varustus tekivät työstä ilon sijasta tuhannen tuskaa. Varsa on ulkoillut viime päivät sen verran sujuvasti, että rohkenin siirtyä tallitoimiston lämpöön herättelemään kohmeen kangistamaa runkoani.

Siinä kännykkää rämpätessäni luulin kuulevani jotain. Mikä se oli? Ei kai mikään. Kolahdus. Öö? Ei kyllä minä kuvittelen. Sitten kuulen kavion äänet. Väsymys tekee tepposet. Ulkoa ei kuulu etäsedän kiljuntaa, hevoset ei juokse. Kolahdus. Tulikohan joku käymään? Avaan toimiston oven ja kas, vastassa on pieni varsan nassu.

”Anteeksi, mutta kävi vähän vahinko enkä pääse enää takaisin äitin luokse.”

Lähden saattelemaan hämmentyneenoloisen pikku varsan takaisin emänsä tykö. Se, että pikku houdini tuli käytävällä vastaan, ei välttämättä yllätä. Tarhassaan tyytyväisenä päivystävä emä sen sijaan ihmetyttää. Olin jokseenkin varma, että Vipsu on ottanut ritolat ja etsii varsaansa pakokauhun vallassa jossain jo kaukana. Vaan ei. Siellä se pönötti portilla vähän närkästyneen näköisenä. Hörähti lapselleen komennon ja kuopi muutaman kerran. Koipeliini lähti sellaiseen laukkaan, että ajattelin sen täräyttävän portista läpi.

Setämies yritti viereisessä tarhassa viestittää, ettei tämä nyt ole ollenkaan hyvä juttu. Kaiketi se koitti kertoa, mikä episodi tähän tilanteeseen oli johtanut, mutta minulle tapahtumien kulku jäi pysyväksi mysteeriksi. Vaikka valvontakamera katsoo varsaa ulkonakin, oli se nyt sopivasti käännetty toiseen suuntaan ja sammuksissakin vielä.

Mamy kävi suihkussa ja mä menin mukaan!

Avasin portista pari alimmaista nauhaa ja yritin selittää pikkuneidille, että tästä olisi nyt ihan hyvä mennä ja mielellään eteenpäin ennen kuin äiti hermostuu. Siinä setämiehen selittäessä ja varsan jo vähän hätääntyessä myös äitieläin alkoi kauhoa koivellaan raivoisasti. Etkö sinä kakara nyt tajua!? TÄNNE!!!

Houdini saatiin loppujen lopuksi muitta mutkitta takaisin tarhaansa. Suurimmat vahingot tapahtuivat setämiehien sielunelämässä. Mistä varsa tuli, on epäselvää, sillä aidassakaan ei ole merkkejä epämääräisestä ulostautumisesta. Kenties lapsi lensi talliin.

- J