Varsakrapula ja valkuaisongelma

Ihan mahdottoman iso vauva meillä. Ei se mahdu syliinkään enää kunnolla. Kun se juoksee alamäessä takaapäin päälle, mennään mukkelismakkelis ihan kaikki. Semmoinen se meidän murunen on. Kohta kolme viikkoa.

Mussukan jalat oikenee oikein mukavasti. Pikkukaakki voimistuu päivä päivältä ihan silmissä. Sen jalat, ne ovat pienimuotoinen huolenaihe hysteriaan taipuvaiselle tädille. Kyllä, päätin, etten olekaan mummo. Yritän pitää itseni terveellä tavalla etäällä, jotta eräänä päivänä se, mitä sydämestä on jäljellä, ei totaalisesti murene.

Mutta niihin jalkoihin. Varsan vasen etunen on ollut hieman kokkapolvinen. Kuten se toinenkin, mutta enemmän. Kengittäjämestarimme lohdutti, että jalat siitä vielä oikenevat (ja ovat kokoajan oienneetkin), kunhan varsa saa vaan liikkua ja liikkua lisää. Mietin, olisiko se sitten niin maailmanloppu, jos se joskus pysähtyisi, varsa siis. Ihan vaikka vaan hetkeksi. No, nukkuuhan tuo. Toisinaan.

Toinen jalkamurhe löytyy takapäästä. Varsa potkii toisella takasellaan maata "vihaisesti". Se myös kurkkii kinterettään ja natustaa sitä pikku ikenillään. Minusta vaiva muistuttaa isomman hevosen polviongelman oireistoa tai ristiselän vaivaa.

Eläinlääkäri lohdutti, että varsa on vain kiukkuinen, koska se on varsa ja välillä niitä ärsyttää. Suostuin hyväksymään selityksen, vaikkei se minusta oikealta tuntunutkaan. Väsyneenä ei vaan jaksa kiukutella ihan samalla tavalla. Väsyneenä vetää itkupotkuraivarit, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Että ehkä se varsakin vetää vaan sitten sellaiset itkupotkuraivarit. Lähes kokoajan ja lähes lakkaamatta. Vähän niinkuin tätinsä.

Kengittäjämestarimme kanta oli lähempänä omaani. On siellä muutakin sanomista kuin ainoastaan yleismaailmallinen ärsytys ja ehkä se sanominen on se ärsytys. Lohtuna tarjottiin kuitenkin, että varsa on vasta kovin pieni ja vaivat tai vaivanlaiset saattavat hyvinkin korjaantua sitä paremmin mitä vähemmän niihin puuttuu. Jos jotain veikattaisiin, veikkaus osuisi kintereeseen.

Omistajien kanta on vielä kuulematta. Koitan odotellessa olla tartuttamatta hysteriaa tai itkupotkuraivareita tälle osastolle.

Siinä, missä murhetta tuottaa pienen hevosen pienet jalat, iloa tuottaa pienen hevosen kaikki muu. Onhan se vähän rasittava, mutta on se vaan niin söpöä, kun se on niin kuriton.

Äitinsä on alkanut ottamaan omaa aikaa puoli tosissaan. Tänään mm. unohtamalla jälkikasvunsa ulos nukkumaan. Meillä hevoset asuvat perinteisessä tallissa. Tallin ovelta on muutama metri matkaa tarhan porteille. Oven ja portin välillä kulkee kuja, jota varsa ja emänsä voivat turvallisesti täti-ihmisen talutuksessa kulkea edes takaisin, sisälle ja ulos. Toisinaan täti-ihmisellä on kiire tai täti-ihmistä väsyttää ja silloin avataan vaan ovi. Karsinan ovi ja tallin ovi. Kokoonpano saa löytää itse tiensä tarhaansa ja takaisin. Hyvin sekin sujuu. Vipsu on vanha tekijä.

Kun tänään huikkasin tallista Vipsulle, että alahan tulla, se teki työtä käskettyä. Ainoa vaan, että kahden sijaan talliin tuli vain yksi. Piti oikein komentaa tamma takaisin pihamaalle keräilemään jälkikasvunsa maasta makailemasta.

Närkästynyt Vipsu tallusteli takaisin tarhan puolelle. Herätti varsan hellästi ja mulkaisi minua loukkaantuneena: "Mehän ei sisälle tulla, kun ei kerran kelpaa." Olisi siis pitänyt ensin palkita Vipsu hienosta suorituksesta ja sitten anella hänen armoaan hakemaan jälkikasvunsa takaisin talliin. Väännöksi meni, jälleen kerran. Ihan omaa tyhmyyttä.

Sellaista se meidän arki on. Veivataan ulos ja veivataan sisälle. Vähän joka välissä rapsutellaan ja halaillaan. Ihmetellään, miten tänään kaikki on taas niin enemmän ja eri tavalla kuin eilen. Paitsi...

Jos vielä kestäisin pienet valuviat varsan jaloissa, aiheuttaa emän ruokinta pahempaa kuin päänsärky. Vipsu ei kertakaikkiaan kestä valkuaista. Tai kestää se, mutta se kestäminen on todella kaukana taulukkojen ja suositusten mystisestä maailmasta.

Viime talvena meillä oli onni löytää valkuaisarvoiltaan oivallista esikuivattua heinää, jossa oli kohtuullinen sokeri ja korkea kuiva-aine. Heinä maistui hevosille hyvin. Sittemmin tuli kevät ja Vipsukin siirtyi köyhempään kuivaheinään. Koska varsa, siksi lisävalkuainen. Koska lisävalkuainen, ihan vitXXXi lisää kusta ja kurakakkaa.

Varsa tänään. Ikää 18 vuorokautta.

Lisäsin valkuaista aluksi ruokintaan varovaisesti, mutta loputon juominen ja jatkuva pissaaminen alkoivat välittömästi. Sitä mukaa, kun toivoin Vipsun sopeutuvan ja valkuaisen määrä lisääntyi, juominen ja pissaaminen pahenivat. Tiesinhän minä tämän, tai osasin ennustaa. Ei auttanut kuin vetää valkuaiset minimiin. Vaan kun minimikin meinaa olla liikaa. Vipsun ruokinta on yhtä epätoivoa.

Valkuaisasia ei ole oikeastaan ongelma kuin ulkoisen paineen edessä. Ulkoisen paineen, joka ei tule mistään muualta kuin syvältä omasta selkärangasta. Kurakakka sen sijaan on huoli, joka ei helpota.

Vipsulla on aina ollut niin hyvä vatsa ja ruuansulatus. Nyt sen lanta on luokattoman pehmeää ja hajoavaa. Kurakakka ei ehkä anna oikeanlaista kuvaa.

Lanta muuttui heti synnytyksen jälkeen ja on pysynyt ennallaan. Ruokinnassa ei ole tapahtunut muita muutoksia kuin siirtyminen kokonaan kuivaan heinään ja valkuaisen lisäys.

Toivon, että ongelma on hormonaalinen. Ajattelen, että valkuainen vaikuttaa. Pelkään, että se on jotain muuta. Eläinlääkärit yrittävät lohduttaa, mutta asia vaivaa vaan.

- J