Cushing or not to cushing

Se tunne, kun eläinlääkäri ei huomenna soittanutkaan tuloksista. Eikä sitäkään seuraavana päivänä. Se tunne, kun ymmärrät, että kokeissa oli jotain pahasti pielessä. Se tunne, kun törmäät lääkäriin vapaa-ajalla ja näet ilmeestä, ettei lääkäri tiedä mitä sanoisi. Katsotte toisianne ja molemmat tietävät, mitä toinen ajattelee.

Se tunne, kun jälleen kerran tajuat menettäväsi kaikki ketä rakastat, yksi kerrallaan.

- Jotain taitaa olla pahasti pielessä.
- Joo. Siellä aika pahoja heittoja osassa arvoja. Sen verran pahoja, etten soittanut, koska haluan ensin konsultoida paria asiantuntijaa.
- Näin arvelin. Uskallanko kysyä edes, mitä siellä näkyi.
- Vipsulla vaikuttaisi olevan Cushing.
- Niinpä tietysti. Vaikkei sitä edes tässä kohtaa varsinaisesti tutkittu.
- Ongelmalliseksihan asian tekee se, että Vipsu on kantavana. En ole varma, miten lääkitys kannattaa tässä tapauksessa hoitaa. Siksi haluan konsultoida asiantuntijaa.
- Ymmärrän.
- Myös maksa-arvot olivat koholla ja muutama muu arvo, mutta ne selittyvät ainakin osin raskaudella.
- *muminaa*

Karkasin tilanteesta. Karkasin kotiin googlettamaan.

Hyvänä uutisena pidin sitä, että vaivaan on olemassa lääke hyvällä hoitovasteella. Ja sitä, että masennuksella olisi kenties selkeämmin ymmärrettävä nimi. Hankalana pidin sitä, että lääke jouduttiin aloittamaan kesken kantoajan. Lääke ei ole ongelma siitostammalle ja sen mahassa kasvavalle varsalle, jos lääke on käytössä jo siemennyshetkellä. Silloin hormonit ovat mukavassa tasapainossa ja tammalla hedelmällisen hyvä olla. Niin esimerkit isosta maailmasta kertovat.

Nyt keskenkaiken hormonimyrsky voi tehdä tuhojaan ja raskaus päättyä hyvinkin äkkiä, sanovat toiset. Toisaalta, maailmalla on myös esimerkkejä, joissa kaikki on sujunut hyvin. Kaiketi se on tuurista kiinni ja kaikkihan tietävät mitä sorttia se Jii Järvisen tuuri on.

Ensimmäiset päivät menivät kummallisessa tunteiden vuoristoradassa. Päällimmäisenä syyllisyys. Hetkittäin toivo ja luottamus, sitten taas romahdus. Ja kysymys, johon en koskaan saa pitävää vastausta: Miksi?

Kun minä mietin miksi, Vipsu miettii miksi ei..rapsutuksia nimittäin.

Sitten minä yritin miettiä kaikkia niitä hevosia, jotka selvästi sairastavat cushingia (väärin sanottu, koska ei sairaus), mutta joita ei tutkita. Kaikki ne hevoset, joiden kroppa kärsii hiljaa. Ne, jotka tutkitaan, mutta joita ei hoideta. En tiedä, kumpi on pahempi.

Yritän kiittää itseäni siitä, että olen pitänyt kiinni kontrolleista, joita en ole edes tiennyt meidän tarvitsevan. Että olen aina painanut ennemmin kaasua kuin jarrua hoidon kanssa. Silti olen vihainen ja toisaalta pettynyt itseeni.

Jos minulla ei olisi mitään aikaisempaa kokemusta cushingista, olisin varmasti romahtanut vieläkin pahemmin. Niin kamalaa kuin se onkin, onneksi minulla on aikaisempaa kokemusta. Rakkaalla Noa-vainaalla oli Cushing. Noa vastasi hoitoon hyvin. Sen elämä kirkastui lääkityksen avulla kuin salaman valaisema huone. Se oli kuin ihme.

Toisaalta Noa oli koira, Vipsu on hevonen. Hyvin pian selvisi, että siinä missä koirien ja ihmisten cushing on verrannollinen, hevosten cushing poikkeaa näistä.

Pohjaton tiedonjanoni ei googlettamalla sammunut. Kas yllätys, suomenkielellä on hyvin vähän mitään fiksua tarjolla. Koska asia on olevinaan uusi ja tilanne tavallistakin hankalampi, päätin, että otan asioista kunnolla selvää. Tätä selvittelyä on kestänyt nyt muutama viikko. Selvittely alkoi (kotimaisen tiedon puuttuessa / tiedon ollessa ennakkoluuloista / tiedon ollessa vanhentunutta) amerikan mantereelta, kurvaten takaisin eurooppaan. Kierros kannatti tehdä.

Aivan ensimmäisenä olin yhteydessä David Scofieldiin (DVM, MS, DACT) Marylandissa. Hän toimii jalostuksen saralla ja verkosta löytyy mm. hänen kirjoittamansa artikkeli, jossa kerrotaan muun ohessa, kuinka Cushingtamman kanssa tulee astutuskauteen valmistautua.

Hänen epävirallinen mielipiteensä (koska ei tutkinut tammaa itse livenä) oli, ettei lääkityksen aloittaminen välttämättä ole fiksua tai edes tarpeellista. Mikäli kuitenkin päätyisin lääkitykseen, tulisi lääkitys keskeyttää 45 päivää ennen synnytystä ja lääkitystä tuli jatkaa vasta 45 päivää synnytyksen jälkeen. Suositus oli vielä kontrolloida verikokeet, sillä tamma ei välttämättä vaikuttanut Cushing-potilaalta.

Seuraavaksi olin yhteydessä professori Andy Durhamiin (Liphook Equine hospital, BSc. BVSc. CertEP.DEIM.DipECEIM. MRCVS. RCVS & European Specialist in Equine Internal Medicine) sekä emeritusprofessori Derek Knottenbeltiin (Liverpool University, OBE, BVM&S, DVM&S, DipECEIM, MRCVS, Recognised RCVS and European  Specialist in Equine Internal Medicine). 

Edellä mainituista kukaan ei pitänyt lääkityksen aloittamista tarpeellisena tai edes fiksuna. Lääkitystä ei kuitenkaan pidetty riskinä varsalle. Kuten Durham sanoi: "Mieti mitä hoidat. Jos hevosella ei ole kliinisiä oireita, mitä sinä silloin hoidat?"

Knotty, kuten professori Knottenbelt itseään tituleeraa, suositteli diagnoosin varmistamiseksi muita verikokeita. Hänen mukaansa ACTH voi kohota lukuisista syistä, eikä pelkästään sen perusteella voida tehdä diagnoosia. Hän suositteli erityisesti helppoa TRH testiä. Hänen mielestään tämä on ideaalisin testi.  Hän myös suositteli kontrolliverikokeiden ottoa myöhemmin, vielä varsomisenkin jälkeen, kun tamman hormonit ovat raskauden ja imetyksen osalta tasaantuneet.

Jännä sinänsä, että suomalaiset kollegat olivat sitä mieltä, että lääkitys on aloitettava heti, hevossairaalasta riippumatta. Kun kerroin olleeni yhteydessä edellä mainittuihin asiantuntijoihin, minuun suhtauduttiin varsin närkästyneesti. Tavallaan ymmärrän, mutta en sitten kuitenkaan. Onneksi tallimme omalääkäri on fiksu tyyppi ja samalla ainoa, jonka mielestä "kartoitukseni" on pelkästään hyvä ja virkistävä juttu. Hän ja ulkomaalaiset kollegansa suhtautuivat minuun enemmän ihmisenä kuin rasittavana hevosenomistajaidioottina. Kiitos siitä. 

Jännä oli myös huomata, ettei TRH-testiä saa Suomessa. Tai saa, erikoisjärjestelyin. Kyseessä on siis rasitustestityyppinen ratkaisu, jossa hevosesta otetaan verinäyte. Tämän jälkeen hevoseen pistetään "en muista mitä ainetta", kymmenen minuutin päästä otetaan seuraava verikoe. Ei kuulosta vaikealta, mutta suomalaiselle se on sitä. Hetken jo mietin, että pistän Vipsun lentokoneeseen ja lähdetään pikku reissuun. Järki voitti.

Viime viikolla otettiin hammashuollon yhteydessä ensimmäiset kontrollikokeet. Tulokset tulivat tänään. ACTH on laskenut radikaalisti. Niin radikaalisti, ettei Vipsulla voida katsoa olevan Cushing. Voi se toki sillä vielä alkavana olla ja sille tulla, mutta testin valossa sitä ei lähdettäisi hoitamaan eikä sitä sillä diagnosoitaisi, edes Suomessa.

Jos olisin sokeasti kuunnellut suomalaisia lääkäreitä, vaikka heidän ammattitaitoaan arvostankin, Vipsu olisi nyt lääkityksellä. Lääkityksellä, jonka annostus olisi laskettu huiman ACTH-arvon perusteella. Voin vain arvailla, millaiset vaikutukset tarpeettomalla lääkityksellä olisi ollut. Toki veriarvoja olisi kontrolloitu, mutta..Samalla mietin, miten monta turhaa lääkitystä on määrätty.

Mikä Vipsun ACTH-arvon sitten nosti? Sitä voidaan vain arvailla. Vipsu altistui alsikkeelle. Ehkä se nosti maksa-arvoja, ehkä vaikutti tähänkin. Vipsulla oli pakara todella kipeä. Kipu saattoi vaikuttaa, suurestikin. Vipsu on kantava, jo pelkästään se saattaa vaikuttaa tuloksiin. Taustalla voi vielä tietysti olla jokin muu sairaus. Arvailua voi jatkaa loputtomiin.

Samalla, kun Vipsu sai hoitoa pakaraansa, sen olo koheni. Turvonneet silmät ja takaset lasehtivat normaaleiksi ja pilke palasi silmäkulmaan. Samaan aikaan veriarvoissa tapahtui iso muutos..ehkä asioilla on tekemistä toistensa kanssa. Ehkä.

-J