Työajokurssi Jokimaalla

Tätä olikin sitten odotettu. Kuvittelin aikanaan osallistuvani kurssille kera hevoseni. En sitten osallistunut. Näin jälkikäteen vähän korpeaa, mutta kaiketi tuo päätös oli paitsi pakaravamman myös raskauden kannalta ainoa oikea.

Päivä meni märehtiessä Vipsun poissaoloa. Yhtään ei huvittanut vieraan hevosen kärryille hypätä. Ei vaikka se vieras hevonen oli Uuras. Eipä silti, ei näillä koivilla kyytiin olisi kiivettykään. Jos joku olisi mukaan nostanut, olisin kaiketi tiltannut kyytiin. Jos vielä siitä tiltistä olisi selvitty, laskeutuminen olisi tuottanut tuskaa. Tilttasin silti, kuuluu kuvioon. Tein sen tällä kertaa jalat turvallisesti maassa.




Ei elämä silti mököttämiseksi mennyt. Kierroksen uskaltauduin istuskelemaan Juunon reen kyydissä. Sen verran oli viriili "vanha" herra, että menokenkää vipatti ja tätiä vähän jännitti.

Menin kurssille, en niinkään ajamisen ja kyydissä istumisen takia, vaan oppimaan työvaljastusta. Yli meni ymmärryksen. Liian monta remmiä, liian monta valjastusta ja ihan liian vaikeita sanoja.




Pohdiskelin siinä sitten remmit solmussa, että mitenhän tähän hommaan pääsisi paremmin sisälle? Ehkä keskittymällä kerrallaan yhteen tyyliin ja hanskaamalla sen? Sain vahvan suosituksen aloittaa luokkivaljastuksesta. Se on kuulemma sellainen yleispätevä ja kaikkeen sopiva, hevoselle miellyttävä ja mielekäs vaihtoehto. Vai mitä sanoo Maiju?

Seuraavaksi arvoin, mistäs hemmetistä minä nyt luokkivaljaiksi muutun. Luokin olisin saanut kurssilta matkaan, mutta pätevämpää olisi kuulemma hommata ensin länget. Sitten vasta luokki, sellainen länkiin istuva ja käyttötarkoitukseen sopiva. Selvä.




Koska vastustaa, jouduin myös miettimään, mitenhän se on tuon hevosen kanssa..Onko se (enää) tarkoitukseen sopiva? Toisaalta, eihän se persettä rasita, jos minä valjaita sen niskaan edes takaisin veivaan. Vaan onko siinä tolkkuakaan. Eipä ole noissa meidän heinäautomaateissakaan ja siellä ne seinällä möllöttää.

Ensiavuksi meidät toivotettiin tervetulleiksi Uuraksen omistajan oppiin Mäntsälään. Jaksan aina yllättyä siitä, miten erilainen hevosmaailma on ratsastuskoulujen ja -kisojen ulkopuolella. Ilmapiiri on avoin ja kannustava. Oppi ja tieto jaetaan. Onnistumisia ei tyrmätä, eikä onnistumisen reseptiä piiloteta.

Mahtavia tilaisuuksia tällaiset. Monessa mielessä.

- J

15 kommenttia

  1. Mä huomasin just tänään Facebookista, että tällainen tilaisuus on ollut! Harmi, että vasta jälkeenpäin, sillä olisin tahtonut mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto! Seuraavan kerran varoitan jo hyvissä ajoin etukäteen ;)

      Poista
  2. Hitto, miekin olisin tullut!!! Olis huikeeta jos vois niittää laitumen hylkylaikut, lanailla pihaa ja ehkä joskus kenttää, aja paskaa tai mitä sitä nyt ikinä keksitäänkään. Sohvihan on oikeasti työhevonen, ainakin, jos niillä kirjaimilla äitin ja isin perässä on mitään sanomista asiaan ;) Maijuuuuuuu!!! Pidä tädeille työhevoskurssi!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hö! Markkinointi on nyt ontunut =) Se on just näin, siinä sais monta kärpästä samalla iskulla ja hyötyliikuntaahan se on parhaimmillaan. Loisto idea olisi kyllä Maijun järjestämä kurssi! Nähtäisiin vaikka samalla ne hienot uudet tilukset ;)

      Poista
    2. Joo. Mie piän tuparit samalla sitte. xD

      Poista
  3. Varmasti hyvä kurssi! Olisin tullut Neten kanssa, mutta minulla oli luokkakokous juuri samaan aikaan ja valitsin kuitenkin sen. :/

    Minä oon aikoinaan ravivalmentajan tutkinnossa opetellut nuo valjastukset, ja jopa päässyt läpi näytöstä jossa piti valjastaa. Mutta nyt on taas taidot vähän ruosteessa...Mutta minusta tamppivaljastus on kyllä helpompi, sehän on melkein kuin vanhan ajan pikalukot :D Luokkivaljastuksessa on paljon enemmän muistettavaa ja remmien kieputtamista.

    Työhevosharrastajat -sivustolta löytyy tosi yksityiskohtaiset valjastusohjeet molempiin tapoihin, sieltä voi käydä kurkkimassa seuraavaa (Maijun?) kurssia odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki kiitos!

      Tamppivaljastus tosiaan vaikutti "pikalukko"-versiolta, mutta siinä oli joku ihan perusteltu juttu miksi ei..arvaappas rekisteröinkö mikä se oli, no en. Tämän siitä saa, kun uutta informaatiota tulee tulvan lailla, jotain menee joka kerta ohi =)

      Poista
    2. Tamppivaljaat on tarjoitettu kevyen kuorman vetämiseen, lähinnä kärryttelyyn. Luokkivaljaat taas on ne "oikeat" työvaljaat, joilla voidaan vetään raskaita kuormia, mutta jotka soveltuvat myös kevyemmän kuorman vetoon. Luokkivaljailla osa vedosta tulee sille luokille, tamppivaljailla kaikki veto on selustimelle ja längelle. Längetkin pitäisi teettää hevoselle mittatilauksena ja solkiremmillinen tamppivaljaiden länki ei sitten käy luokkivaljastukseen. =D

      Poista
    3. No nyt! Jotensakin näin se selvitettiin minulle jo ensimmäisellä kerralla. Mutta ohi meni. Kiitos!

      Poista
    4. Jep, tamppivaljaat on pääsääntöisesti "kesävaljaat" ja luokkivaljaat "talvivaljaat" nutta myös kesällä oikein raskaat työt kuten kyntäminen on tehty luokkivaljailla. Kiesejä ja esim. lavakärryjä on vedetty tamppivaljailla. Nykypäivänä työkantakirjauksessa vetokokeessa käytetään luokkivaljaita ja ajettavuuskokeessa tamppivaljaita. Itseltäni löytyy molemmat valjaat, mutta käyttö on ollut vähäistä - yritän kyllä korjata asian!

      Poista
  4. Hyvä kun päädyit hyvään oppiin! Tanja ja Uuras on kyllä rautapari! :)

    Pitää Vipsulle teettää länget. En tiiä onko siellä päin lähellä länkiseppä joka tulis ottamaan mitat, Rautavaaralla on ainakin yks joka tekee kaavalla ja sopivat tekeekin. Mutta Tanja osaa varmasti neuvoa paikallisista sepistä. :)

    Luokkivaljastus on kyllä miusta fiksuin hankinta kun sillä voi mennä kesät talvet. Selma on työkärrejäkin vetänyt ihan länki-setolkka-mäkivyö -yhdistelmällä (ilman luokkia siis), kun oli riittävän pitkät aisat vaan. Joten ei niitä tamppivaljaita ole pakko hommata jos on sopivat luokkivehkeet. :) Ja luokin kanssa kentän ja hiittisuoran lanaa kans kätsysti. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa työkseen hevostyöhommia tekevät, esim. hevosmetaurit, näyttävät nykyisin kuitenkin käyttävän useimmiten ruotsalaisia tai amerikkalaisia valjaita, jotka ovat tamppivaljaat ja niissä on säädettävät länget.Esimerkiksi Rouskutellen-blogin Nemolla on käytössä tuollaiset valjaat ja olen niitä moneen kertaan siellä kuolannut, kelpaisi mullekin! :)

      Poista
    2. Empä tiiä päädyinkö vielä mihinkään XD vaatii vielä sen yhden puhelinsoiton ja itsestään irtisaamisen, että osuu Mäntsälän maankamarallle, mutta olisihan se anteeksiantamattoman typerää jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä!

      Vahva suositus länkien suhteen saatiin sinne Rautavaaran suuntaan, vähän pelottaa sen mittailun kanssa..Wahlstenilta saatiin pari nimeä lisää, että katsotaan nyt mistä ne otetaan, mutta otetaan =) Siitähän se oppiminen lähtee, että remmit ja rensselit on pihassa.

      Kiitos Anna blogivinkistä! Aika mielenkiintoiset on nuo ruotsalaisten ja amerikkalaisten versiotkin.

      Poista
    3. Juu. Luokki on kai aikanaan kehitetty pienille hevosille antamaan lisää voimaa vetoon. :) Köyhänmiehen valjastukseksihan sitä sanotaan kun luokkivaljailla kärrejä vetää. :D Sopii hyvin miun profiiliin. ;) Yhet valjaat ja niillä tehhään kaikki. Paitsi on miulla kuitennii ravivaljaatki. :P

      Poista
    4. No siinähän niitä on valjaita jos vaikka mitä jo sitten =D

      Poista