Kipu ja syyllisyys

Melkein joka päivä joudun tilanteeseen, jossa kipu ja syyllisyys kohtaavat. Niin kai käy, kun kipu ei mene pois.

Kipu ja siitä syntyvä syyllisyys saattavat saada minut tuntemaan itseni lopen väsyneeksi, mihinkään kelpaamattomaksi ihmisen irvikuvaksi. Sattuu, en pysty eli en kelpaa. Syyllisyys siitä, etten jaksa. Syyllisyys siitä, etten halua. Kipu, joka nujertaa. Syöpä, joka syö sisältä päin. Aika, joka loppuu kesken.

Tunnen syyllisyyttä, etten voi parantaa tätä maailmaa taikaiskulla. Etten voi parantaa kaikkea ympärilläni vellovaa kipua, fyysistä tai henkistä. Empatioin omaa kipuani. Näen sen muissa. Näen anovat silmät, mutten toimi. Tai jos toimin, toimin tehottomasti. Joskus eksyn ajatukseen pahoinpidellystä koirasta. Seinien sisällä, jossain piilossa, pääsemättä avuksi. Tukehdun.

Kipu on viime viikkoina ollut Vipsun silmissä. Turvotuksena takasissa. Yhtäkkisenä ontumisena aamuisin, jäykkyytenä iltaisin. Syyllisyys kivusta painoi jo niin, että päätin laskea elämäni viimeisenkin valon taivaslaitumille. Opin joskus kantapään kautta, että on parempi päästää irti kuin pitää väkisin kiinni. Mielummin liian aikaisin kuin hetkeäkään liian myöhään..

Käytiin klinikalla, "vielä viimeisen kerran". Reissu meni kokeneen matkustajakonkarin kanssa kivasti, kunnes päästiin sisälle ja piti asettautua karsinaan odottelemaan. "Tämä on teurastamo. En mene!" No, Mamy ei sitten mennyt välikahville eikä vessaan.

Mutta ei se mitään. Uutiset oli parempia kuin täyskatastrofi, vaikkei tunnelin päähän varsinaisesti valoakaan saatu. Käynnissä askel on vasemmalla jalalla "kevyempi" kokeneeseen silmään, mutta varsinaista epäpuhtautta tai ontumaa ei ollut havaittavissa. Ravissa epäpuhtaus kävi selvemmin ilmi.

Ultrassa näkyi kaikenlaista. Näkyi, miten kiinnitykset olivat revenneet ja miten verta oli valunut. Uudelleen. Vamma on siis ottanut takapakin jossain kohtaa. Näkyi laajamittainen arpeuma, joka tulee häiritsemään jalan liikerataa tästä hautaan. Luu vaikutti ehjältä. Helpotuksen huokaus. Potku on kuulemma ollut todella voimakas, "kaikki on ladattu".

Hoito- ja helpotuskeinoja on olemassa, mutta koska Vipsu on kantava, suurin osa niistä ei sovi käytettäväksi. Näitä keinoja voidaan kuitenkin hyvödyntää varsomisen jälkeen, mikä antaa pientä toivoa. Toki ennuste on sitä parempi, mitä aiemmin kuntoutus saadaan täyteen vauhtiin..Vipsu sai paikallisesti laserhoitoa "pienellä annoksella" ja sitä suositeltiin sille käytettäväksi jatkossakin.

Positiivista on tietysti se, ettei isku tullut alemmas. Positiivista on sekin, ettei tarvi tilata haudankaivajaa. Vipsu ja varsa saavat vielä mahdollisuuden. Varsakin. Saanko minä, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että Vipsulla on hyvä olla. Keskenmeno tai vammainen varsa eivät nekään palvele tamman etua. Varsasta olisin ollut valmis luopumaan, jos se olisi jotain Vipsun eduksi ratkaissut.

Kun katson nyt Vipsua silmiin, huomaan sen olon helpottaneen. Se liikkuu mielellään ja tekee sen reippaasti. Sen olemus on tyytyväinen ja silmissä turvotus laskenut. Katseessa on kaihoa, muttei surua. Myös takajalkojen turvotus on laskenut.

Ehkä tämä tästä, jos ei muuta niin ainakin toistaiseksi.


- J


PS. Positiivista oli myös tässä kohtaa huomata Vipsun vakuutuksen itsenäisesti irtisanoutuneen. NOT!

Olen ihmetellyt ihmisten valituksiä erään vakuutusyhtiön vakuutusehtomuutoksista. Kuvittelin, ettei ne koske meitä. Kaiketi kolme muuttoa pienen ajan sisällä ja pätkä täysin vailla vakinaista osoitetta johtivat siihen, ettei vakuutuskirjelmä koskaan päässyt käsiini asti.

No, oppia ikä kaikki. Vakuutus on taas voimassa.