Vendan ensimmäinen ajotunti maneesissa

Ollaan käyty Make Nymanin ohjasajossa suhteellisen säännöllisesti viimeiset 3 vuotta. Ollaanko opittu jotain? Hevonen kyllä, ihmiset eivät ehkä aivan samassa mittakaavassa...Ollaan otettu Makelta myös pari ajotuntia, viimeisin edellisenä viikonloppuna ja sitä edellinen silloin kolmisen vuotta sitten. Tahti on suorastaan huimaava. Puolustuksena todettakoon, että tässä välissä Vendaa on operoitu ja ammattiravivalmennettu. Mutta oli kyllä jo aikakin. 

Ajaminen on tosi erilaista silloin, kun vaan humputellaan, treenataan ravimielessä tai sitten Maken kanssa. Humputellessa mennään ilmaan suurempia suunnitelmia, ravimielessä mennään kenties kovemmilla sykkeillä ja suorempaa baanaa, kun taas Maken kanssa ollaan joko aitojen tai seinien sisällä eikä vauhti korjaa enää virheitä.




Ensimmäisillä ajotunneilla oltiin omalla kentällä, nyt mentiin naapurin maneesiin. Jännitti. Eniten ehkä kuitenkin matka tästä omasta pihasta sinne maneesille. Matkahan ei ole pitkä, eikä se kulje kylätiellä. Mutta se kulkee naapurin pihan läpi. Eniten pelotti, että me pelotetaan muita ja siitä eskaloituu tilanne, jossa on päällä täysi kaaos. Ei eskaloitunut, ei pelotettu. 

Koska olen hysteerinen, me käytiin edellisenä iltana treenaamassa tätä huimaa noin 300 metrin siirtymää. Otettiin oikein vetoapua mukaan. Se oli fiksu veto se, mutta ei oletetuista syistä. Kävi nimittäin niin, että Venda veti porukkaa ja kaikki muut sekoili. Paitsi naapurin hevoset. Niitä ei juuri kiinnostanut. Mutta ne vetoavuksi aiotut kävivät vähän tuulella, kunnes tiemme erosivat maneesilla. Venda kääntyi takaisin kotiin ja muut jatkoivat maastoon. Vendalle oli yksi lysti, oliko mukana ketään. On se vaan niin fiksu. Naapurin hevosia ei edelleenkään kiinnostanut, että oltiin tontilla. Harjoitus oli suoranainen suurmenestys.




Sitten tuli seuraava päivä. Koitettiin olla kellolleen paikalla. Oltiin ajoissa. Vendaa vähän kuumensi pyöriä autojen ja trailereiden seassa, mutta yllättävän hyvin se malttoi mielensä ja rauhoittui hetken pyörittyään. Koska villivarsan maine, meille avattiin ovet niin sepposen selälleen kuin ne sai, jotta varmasti mahduttiin jäämättä karmeihin kiinni. Venda käveli nätisti sisälle. 

Ymmärrän silti. Kuten äitinsäkin, Venda pysyy mielellään liikkeessä. Reippaassa liikkeessä. Jos siinä on narun päässä jarru, niin kuppi menee herkästi nurin. Kärryjen kanssa tätä ongelmaa harvoin on, koska Venda saa kävellä ilman suussa roikkuvaa sivulenkkiä. 




Maneesi on Vendalle tuttu, joten sen seinät eivät sitä jännittäneet. Toki Venda tiesi, että tultiin tunnille, ja se lähti oma aloitteisesti raviympyrälle. Tässä kohtaa käynti ei meinannut millään maistua, mutta vaihtelevat tiet ja aina edessä olevat seinät saivat neidin rauhoittumaan, jopa rentoutumaan. Tunti sujui tosi hyvin. Pääteemana oli hidas ja hallittu ravi, joka lopuksi saavutettiinkin. 

Kotimatka sujui Vendan osalta jälleen mitään ihmettelemättä, mutta tällä kertaa naapurin hevosissa oli havaittavissa poikkeavaa reagointia. Poikkeavaa eritoten siksi, että ensin ja isoimmin reagoiva hevonen tekee meillä terapioita ja tuntee Vendan kohtalaisesti - tai ehkäpä juuri siksi. Toinen reagoi enemmän kaveriinsa kuin Vendaan, mutta hulinat olivat onneksi ohi yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, eli heti kun poistuimme näköpiiristä. 



- J

2 kommenttia

  1. Hyvä te! Mä tykkäsin kans tosi paljon Maken tyylistä, kun se aikoinaan kävi täälläkin pitämässä ohjasajotreenejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maken tyyli on kyllä kiva. Ja tuntuu, että Villelle mielekkäämpi opettaja kuin esimerkiksi minä XD Jotain toivoa, että joku muukin liikuttelee tuota hevosta tulevaisuudessa.

      Poista