Poika nimeltä Päivi

Viimeksi tuli pikapaketti, tällä kertaa toimitus oli "delayed", mutta löysi viimein perille 1.6. kello 21.35. Vuorokausia kertyi 332. Kahdeksan enemmän kuin ensimmäisellä kerralla.


Tammaa olin alunperin toivonut, mutta poikaa povannut. Tallin pimeydessä kuvittelin varsan oripojaksi, aamun ensisäteet paljastivat tilanteen todellisen laidan. Varsa olikin tamma.

Sukupuoli on eräänlainen helpotus ja samalla pieni shokki. Kaikki suunnitelmat heittivät häränpyllyn. Pitikö ne tehdä etukäteen!? Nimi, orilaidun, valmennusohjelma. Kaikki uusiksi.




Kun on tuollaisia toissijaisia huolenaiheita, ei tarvi keskittyä niin paljon niihin aiheellisiin. Kuten vasta-aineisiin. En siis soittanut varsatohtorille vielä ensipolttojen ilmettyä vaan vasta kolmelta aamuyöllä. Kuvittelin sen olevan kivempi niin. En tiedä, väsytti.

Ilpo-esikoisen kanssa kaikki kävi kamalan nopeasti ja sitä myöten helposti. Pystyyn nousu, imeminen, kakkaaminen ja pissaaminen. Siis ne perusjutut. Sitten se kehitti oman tahdon, vajaassa vuorokaudessa, eikä mikään ollut enää helppoa.

Kun ensimmäisenä aamuna puin riimun pienen hevosen päähän, ajattelin tämän olevan niin erilainen kuin Ilpo oli. Erilainen kantoaika, erilainen varsa. Olin helpottunut. Meni puoli vuorokautta ja as if. Tänään lääkäri kävi kontrollikäynnillä ja totesi saman. "Vipsu tekee tämmösiä, ei mitenkään keskivertovarsoja." Se oli kohtelias ilmaisu kipakalle pikku kaakille.


Ilmansuunta oli väärä, piti kääntyä.

Koipeliini ei ole ollut yhtä nopea kuin isosiskonsa, mutta jotakin samaa niissä on. Päivi nousi pystyyn käytännössä heti, mutta tissin löytyminen meni avustamisesta huolimatta tusaamiseksi. Vipsu suihkutteli suurimman osan maidoista kirjaimellisesti seinille.

Koipeliinin pissaa saatiin odottaa seuraavaan iltapäivään ja pikikakkaakin odoteltiin pitkälle aamuyöhön.




Pääasia on, että varsa on kaikesta huolimatta elinvoimainen ja reipas. Vasta-aine arvo oli vain 400. Sen pitäisi olla 800. Tilanne ei siis ole ollenkaan yhtä vakava kuin isosiskolla aikanaan. Odotusarvona on, että tänään tehty plasmasiirto on ensimmäinen ja viimeinen. Toivon todella niin.

Nyt sitten vaan nimeä miettimään ;)

- J


Ikä pari tuntia.







18 kommenttia

  1. Onnittelut tätäkin kautta <3 Kyllä se Liiba Laaba on tammallekin käypä nimi :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Ja vielä tammavarsa!

    VastaaPoista
  3. Apua miten suloinen koipeliini! Varsakuume... Onnea hurjasti turpamäärän lisääntymisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännästi oma varsakuume sammui tässä kohtaa. Saa nähdä koska syttyy uudelleen :)

      Poista
  4. Onnea koipeliinista! Liisingistäkö tämä oli? Musta sillä on ihan samannäköinen pää kuin useammalla muullakin näkemälläni Liisingin jälkeläisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liisingistä. Samaa on kuin isässä mutta muistuttaa myös isosiskoaan jopa huolestuttavan paljon XD

      Poista
  5. Hurjasti onnea uudesta tulokkaasta! Ihanaa, että kaikki on siellä hyvin.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea! Ihana koipeliini. <3

    VastaaPoista