Toisaalta hän on niin lempeä. Näkee sinun lähestyvän porttia ja kajauttaa ilmoille pienen ilahtuneen hirnun. Kohta pienet kaviot sotkevat menemään ja varsa tömähtää kylkeesi. Rapsuta.
Ja niin sinä sitten rapsutat. Korvan takaa, kyljestä, ai mahankin alta. Mitä, takapuolesta, no tottakai. Äiti ehtii paikalle ja alkaa hienovarainen vihjailu, tarvisi rapsutuksia kanssa. Varsa nyppii ikenillään paidan helmaa, et raaski lopettaa. Äiti jo vähän hermostuu.
Siinä ne meidän päivien saavutukset on. Aamuisin varsa ei anna millään kiinni. "Kuka saakeli sinä olet!?" Pienet kaviot tykittää kohti. Illalla siitä ei eroon pääse. Ja joka välissä on yksi mustis mutsi, jolle on syytä antaa ainakin yhtä monta rapsutusta ja jotain herkkuja päälle.
Vauhti kiihtyy pikku kaakilla nollasta sataan nykyään - koska viikko sitten on jo niin kaukaista historiaa - alle sekunnissa. Äitihevonen ei enää edes yritä pysyä perässä. Tulee taas mieleen, että olisi se korvaamatonta, kun lapsella olisi kaveri. Mutta onneksi on edes sen verran kesäkeli, että pystyy ulkona pitämään.
Tänään oli vähän vilakampi ja kuurosateinen sää, joten sain tekosyyn aloittaa loimiharjoitukset. Mitenkään ilolla en muistele ensimmäisiä loimituskertoja Ilpon kanssa. Odotusarvo oli, ettei tämäkään pikku terroristi ihan suosiolla loimitettavaksi taivu. Toisin kävi.
Virittelin loimen etutarrat valmiiksi ja pujotin loimen lapsihevosen päälle. Pienet protestit ja mahaläppä kiinni. Loimi istui kuin lapanen. Tai pipo, joksi lasta kutsun.
Ilpolla loimenvirkaa toimittivat isot koiran takit ja ne ajoivat tehtävänsä erinomaisesti. Nyt hankittiin Horsewaren Amigo Foal (Koko 3). Toppausta on kenties hieman tarpeettomasti näin kesäkeleihin, mutta jos varsa syntyy aikaisin, loimi on mitä loistavin.
Säädöt on loimessa suunniteltu tosi hyvin. Sama loimi käy vaikka varsa kasvaakin. Pituutta saa kätevästi kasvatettua etuläppää löysäämällä. Tarrat on jämäkät ja toisaalta nopeat sulkea ja avata tarpeen niin vaatiessa.
- J
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno loimi! Meillä kanssa tulee hyvinkin herkästi monoa, jos meininki ei miellytä pikkuneitiä...
VastaaPoistaJännä muuten nämä Suomen kelit, meillä on tänään paistanut aurinko ja lähemmäs 20 astetta lämmintä, ja välimatka on kuitenkin aika lyhyt! Eilen tuli vettä ja oli pirun kylmä. Mutta siihen on jo totuttu, että töissäkin saattaa paistaa aurinko ja 50km pohjoisempana tulee vettä esterin persauksista ja on kylmä.
Nämä kelit on jotain ihan käsittämätöntä. Saanähdä tuleeko tästä kunnon kesää ollenkaan.
PoistaTäydellisen näköinen takki... täydellinen on mallikin <3 Tämän pistän kyllä hankintaan, koska ensi kevään varsa syntyy (jos syntyy) huhtikuussa. Meillä on katos tuossa postimerkissä, mutta eipä tuo lapsi siellä juurikaan viihdy... ulkona on paljon hauskempaa. Meille ehkä tulossa kaveri varsalle, vaikka päätin olla asiasta sen enempää stressaamatta... kesä on lyhyt, syksyllä se kaveri on tärkeämpi... jos Toivo asuu meillä talven, se saa kaveriksi todennäköisesti ponin (eli pitää mennä ponikauppaan, koska vieraita en halua).
VastaaPoistaMä olen vähän pulassa ton lapsen syksysijoittelun kanssa, kun tallissa on hevosia enemmän kuin karsinoita..siihen pakettiin ei enää seuraponia mahdu..vaikka polttelisi senkin edestä =) Joku varsapihatto tarvii varmaan katsella..
PoistaHyviä tuollaiset loimet joissa on paljon säätövaraa! 😊
VastaaPoistaNe on. Ja helpot säädot. Toisin kun esim tuossa varsariimussa. Pikalukko olis kiva =)
PoistaHyvännäköinen loimi! Arvoin tuon saman ja weatherbeetan välillä ja meille tuli wb, jossa on säätövaraa 70-95 cm. Meidän neito oli vähän liiankin kiltti loimen pukemisessa, mutta vähän piti piehraroiden koittaa eroon siitä. Loimi pysyi paikallaan, eikä sen enempää tarvinut siitä yrittää eroon kun ei kerran kerralla lähtenyt. =D
VastaaPoistahttps://m.facebook.com/story.php?story_fbid=1880069052247924&substory_index=0&id=1877017229219773
Oo mikä pieni kaunokainen! Meille tuo WB oli toinen vaihtoehto. Sitä oltiin ensin hankkimassa, mutta olikin loppu toimittajan varastosta niin otettiin tämä. WBssä vähän mietittytti juuri nuo kiinnitykset ja säätövaran puute. Mutta hyvä kuulla, että toimiva loimi. Täytyy sellainenkin investoida vielä arsenaaliin :)
PoistaTota wb:a on muuten kaksi melkein saman näköistä loimea, säädöllinen ja säädötön. Meillä on säädöllinen. Edessä on hulvattoman pitkä ja leveä tarranauha, jolla voi säätää etuosaa. Takapäässä ei ole säätöä, mutta ei tuo liian pitkä ole tuolle pariviikkoiselle pallerolle ainakaan. Piehtaroinninkestävyyskin on kokeiltu ja hyvin pysyy päällä eikä tarra auennut, samoin tuntuu kestävän hyvin vettä siitä piehtaroimisesta ja kankaan nuhjaamisesta huolimatta. =D Parasta kaikessa on kuitenkin se, että briteistä tilattuna tuo tuli alle viikossa ja maksoi pikkuisen yli 30 € toimituksineen.
PoistaNo yyh! Ihan epäreilu hinta =D Täytyy seuraavan kerran, jos sellainen vielä suodaan, skarpata jo etukäteen ja tsekata ne ulkomaan kaupatkin :)
PoistaEikö varsa saa lainkaan kaveria :(
VastaaPoistaValitettavasti ikätoveria ei nyt ole tarjolla. Toivottavasti sitten vieroituksen jälkeen jossain on sopiva pihattopaikka ja siellä sitäkin sopivampia kavereita.
Poista