Hirveät hiittikärryt

Hirveät hiittikärryt

Näyttelyyn on aikaa melko tarkalleen 4 viikkoa. Valmistautuminen on edennyt sen verran, että hevonen osaa jotakuinkin seisoa paikallaan ja juosta suorassa linjassa (ellei esittäjä jää pahasti jarruksi). Etujalkojen asen…
- 22 cm

- 22 cm

Kuka käski lähteä maastolenkille mukaan jalkaisin? Kuka!?! On vammainen tyhmempiäkin ideoita joskus saanut, mutta voi tätä kuoleman määrää, joka tuntuu nyt tulevan. "Mennään ihan vaan käyntiä." Joo, hienoa. Si…
Sekava päivä

Sekava päivä

Taas on joku vekki jalassa. Kivasti siinä vuohiskuopan kupeessa, että varmasti kaikki kura ottaa osumaa. Jotenkin tänään oli vaan tosi paska päivä. Ihan kaikilta osin. Olin ihan hyvän tuulinen ja rauhallinen, mutta tun…
Pysähtyminen

Pysähtyminen

Tällä viikolla Vipsulla on kevyempi treeni. Paitsi siksi, ettei aikaa ole, myös ruhjoutuneen takasen hyväksi. Takanen ei juurikaan enää turvottele, mutta se on edelleen lämmin keskimäärin joka toinen päivä. Parin päivän…
Hyvä päivä

Hyvä päivä

Kuolain toimii. Se kolmipala pallolla siis. Ei ole optimi, mutta sillä pärjää. Ainakin näin normaalioloissa. Eri asia, onko kuolaimesta jarruksi tosipaikan tullen. Se selvinnee sitten pelipaikalla, kun on myöhäistä tehd…
Kolmipala pallolla

Kolmipala pallolla

Vipsun kiima on kestänyt puolitoista viikkoa. En jaksa. Tallille muutti vasta ruunattu suomenpienhevonen ja kiima alkoi sillä sekunnilla. Tallin oma tähtiori ei näköjään jaksa enää säväyttää. Ei siinä pitkittyneessä kii…
Jouhikoru

Jouhikoru

Haaste

Haaste

Sain haasteen alunperin  Takaisin lähtöruutuun -blogin kirjoittajalta, sittemmin myös Aamu-Tuima blogista. Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 1. Jokaisen …
Kaikki kolme askelta

Kaikki kolme askelta

Kun talli sulkeutuu kahdeksalta, on harrastaminen hankalaa. Ymmärrän, että talliensa kupeessa asuvat vuokranantajat haluavat illalla rauhoittua omiin oloihinsa. Mutta ymmärrän myös, miten hankalaa hevosen täysipainoine…