Kolmipala pallolla

Vipsun kiima on kestänyt puolitoista viikkoa. En jaksa.

Tallille muutti vasta ruunattu suomenpienhevonen ja kiima alkoi sillä sekunnilla. Tallin oma tähtiori ei näköjään jaksa enää säväyttää. Ei siinä pitkittyneessä kiimassa sinänsä mitään, jos ei nyt aivan päällensä jää. Vipsu haluaa vauvan ja kenties Vipsu kohta sellaisen saakin. Ainakin toivottavasti.

Kärrytellessä hevonen on ollut hieman tavallista levottomampi, mutta on paha sanoa, johtuuko levottomuus kiimasta vai kohonneesta yleiskunnosta. Samassa käännän katseen yleiskunnosta kahdessa päivässä paisuneeseen keskivartaloon.

En ymmärrä hevoseni lihavuuskuntoa enää ollenkaan. Hevonen ei käytännössä syö väkirehuja juuri ollenkaan. Heinää se saa, muttei rajattomasti. Melassia juotetaan maltilla vain pahimpien hikitreenien jälkeen. Ja kyllähän tuo juostessaan kiinteytyy, mutta kahden päivän hikilenkkitauko on johtanut välittömään paisumiseen. Sitä en ymmärrä.

Välillä mietin, että olen kehittänyt itselleni syömishäiriön. Siis sellaisen, missä näen hevoseni vääristyneen lihavana, vaikka se todellisuudessakin iso on. Syömishäiriö on ehkä väärä sana. Mitä se on, kun oma kuva vääristyy, mutta ei lopeta syömistä? Minulla on se, mutta hevoseni kautta?

Treeniä on ihan mahdoton lisätä tallin aukioloaikojen puitteissa ja selän vamma huomioiden. Ruokinnassa ei ole mistä vähentää. Jos sanon, että se on viimeisillään? Sanon sen näyttelyssä tuomarille. Uskottelen niin itselleni. Ei, tästä ei tule valmista ikinä. Ei, jos kahden päivän tauko on liian pitkä. Toisaalta hevonen oli kuukausia olemattomalla liikuttamisella. Ehkä ottaa aikaa päästä takaisin mittoihin. Ehkä.

Kuluneen viikon aikana on vedetty lenkkiä seuraavalla tavalla:

> 6,5km 50 minuutissa. Nopeimmillaan 14,6km/h. Todella kevyt, palauttava lenkki.

> 11,5km 60 minuutissa. Nopeimmillaan 22,7km/h. Periaatteella käynti - hölkkä - "veto" - hölkkä - "veto" - hölkkä - "veto" - hölkkä. Treeni päättyi hölkkään hevosen ollessa yhä vetoihin valmiilla tuulella. Vedot on lainausmerkeissä, koska vauhtia kontrolloitiin. Joillekkin vedot tarkoittaa, että vedetään reikä päässä. Meille "vedot" on reippaampaa askellusta revittelemättä.

> 10km 46 minuutissa. Nopein kilometrin keskinopeus 22,1 km/h, vedoissa mentiin hieman reilua 30km/h. Pyrittiin pitämään homma rentona. Odotukset oli jotain ihan muuta, koska suussa oli uudet kuolaimet. Jotain, mihin Vipsu yleensä reagoi sekoamalla.


Koska Vipsun lähihistoriassa siintää näyttely ja nykyinen kuolainratkaisu on kaikkea muuta kuin ravikilpailukelpoinen, joudumme miettimään, mitä sinne suuhun lykkäämme. Purentavika on vuosien varrella epäilemättä tehnyt tehtävänsä, kun nykyisin tervesuinen hevonen yhä vaan juoksee pehmeintäkin kuolainta karkuun.

Joitakin kuukausia sitten kokeilimme suoraa ravikuolainta huonolla menestyksellä. Hevonen nosti pään ylös vinoon, työnsi kielen ulos ja sinkoili lopulta kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Kun kuolain otettiin pois, hevonen oli itse rauhallisuus. Ei siis vaikea päätellä, että suora kuolain ei Vipsun suuhun sovi. Kenties suora kuolain painaa alaleukaa eikä anna kielelle "tilaa hengittää". Eihän kielen mahdottomasti tarvitse elämää päästäkkään pitämään, mutta voisin kuvitella, että tietyssä kohtaa alkaa herkästi ahdistaa. Viiden pallon Waterford kuitenkin on antanut kielelle tilaa olla.

Kuva Hevari.fi, josta myös kuolaimemme on hankittu. 

Nyt suuhun istutettiin kolmen palan pallokuolain. Toisinsanoen kolmipala, jossa keskimmäinen osa on samanlainen pallo kuin Waterfordin pallot. Vipsu otti kuolaimen kohtalaisesti suuhun eikä pelannut kielellä mitenkään erityisen paljon. Tapanahan Vipsulla on natustaa ja veivata kuolainta, kunnes juna liikahtaa liikkeelle. Pää heilui entiseen malliin.

Positiivinen yllätys oli erinomaisesti sujunut lenkki. Hevonen ei painanut kädelle käytännössä ollenkaan. Kaverista huolimatta Vipsu oli ajettavissa kahdella sormella läpi lenkin. Hevonen reagoi miellyttävän herkästi pieniinkin apuihin. Toivoa sopii, että hyvä fiilis säilyy edes ensi viikkoon.

Ajolenkkien välissä olemme epätoivoisesti yrittäneet opettaa koniinia seisomaan paikallaan. Vipsulle tehtävä tuntuu olevan vaikea jos ei mahdoton. Tunnin tusaamisen jälkeen hänen korkeutensa malttoi vihdoin olla paikallaan vajaan minuutin. Harjoituksia lienee syytä jatkaa. Kaikki hyvät näyttelytipsit otetaan ilolla vastaan!

- J

Ps. Olemme myös sovitelleet satuloita. Vammainen, kun tarvii tukea pysyäkseen kyydissä, jotta päästäisiin taas ratsastusrytmiin kiinni. Nykyinen 17"/EW 5 Cliff Barnsby painaa allekirjoittaneen hermovauriota siihen malliin, ettei tekemisestä tule mitään. Satula on muutenkin käymässä auttamatta epäsopivaksi jojoilevan hevosen selkään. Nyt arvotaan, mitä sovitetaan seuraavaksi. Taas yksi ikuisuuden ja epätoivon kysymys.