- 22 cm

Kuka käski lähteä maastolenkille mukaan jalkaisin? Kuka!?! On vammainen tyhmempiäkin ideoita joskus saanut, mutta voi tätä kuoleman määrää, joka tuntuu nyt tulevan. "Mennään ihan vaan käyntiä." Joo, hienoa. Sinne ne hevoset meni, ai tuolta ne tulee taas, jaa ei näy enää ketään. Siinä oli se kaunis keväinen lenkki. Mutta oli se silti aika ihanaa.

Siellä ne menee...

Tallilta, jolla nyt asustelemme, paljastui lisää ihania maastoreittejä, joita piti tottakai päästä tutkimaan. Ihan sama, onko meillä tarvittavia varusteita ratsastamiseen, voidaanhan lenkit hoitaa näinkin. Mamy jonkun sortin jarruna.

Näistä mielettömistä laukkamaastoista tietämättöminä kävimme eilen kävelemässä paikallisilla hiekkateillä - vaihtelun nimissä. Kärryjä ei vuotavien vekkien vuoksi laiteta perään ennenkuin haavat ovat umpeutuneet. Vahvistetaan siis vaihteeksi suhdetta maasta käsin.

Vipsu on mitä mahtavin lenkkikaveri. Se juttelee ja vetää eteenpäin kuin kiskoilla. Ei tule laiskoteltua. Sen lääkärin, joka kehotti nostamaan perseen sohvalta ja treenaaman, haluaisin näkevän edes palasen totuutta, jota on omistaa aktiivinen hevonen. Voisi vaikka lähteä setä lenkille kaveriksi.

Lenkin kohokohta oli ehdottomasti olemattoman ojan ylitys. Polun poikki oli virrannut pieni puro, joka oli sittemmin jäätynyt. Se oli noin puoli senttiä syvä ja viisi senttiä leveä. Silti sen yli piti hypätä. Koska ojan syövereistä voi ampaista kimppuun demoninen alligaattori, on syytä hypätä syliin. Siis hevosen ihmisen syliin. Vaikka kuinka yrität antaa hevoselle tilaa hypätä, syliin se tulee, ihan joka kerta. Ihan sama, onko oja olematon vai todellinen rotko. Selästä käsin hevonen ei sitten meinaa mitään, vaikka olisi kävelemässä jyrkäänteeltä alas.

Vipsu on ollut kaiken kaikkiaan tyytyväinen rämpimiseen lähimetsissä. Niin oikeastaan minäkin. Vaikka nyt kuolenkin hetkellisesti.

- J


Ps. Vipsun mahan ympärys oli enimmillään 220cm, nyt se on enää/vielä 198cm. Käsittämättömintä kuitenkin on, että myös päävehkeet menevät vaihtoon tämän kehityksen myötä. Vaikka suhtaudun jotakuinkin pakkomielteisesti hevoseni lihavuuskuntoon, täytyy sanoa, että tämä yllätti.

Pakollinen harjoitus =)

Heinää on lisätty, kuten ruokintaakin (jota muutettiin taas kerran), eikä liikunnassa ole merkittäviä muutoksia sen jälkeen, kun kärryille on kerran päästy. Pitkäjänteisyys palkitsee. Mikä parasta, selkä voi hyvin, kun ei revitä hevosta hätäilemällä rikki.