Eilen kuolaimet oli suussa toista kertaa. Ensimmäistä kertaa ilman kielisidettä. Hienosti meni. Hevonen oli niin hieno, vaikka näkikin taas pitkästä aikaa peikkoja ja sinkoili sen kunniaksi. Kun lisäsi vauhtia peikot menivät piiloon, kun hidasti, ne hyppivät silmille. Kyseessä siis lienee psykologinen keino, jolla Vipsu yrittää saada Mamyn tajuamaan, mikä vauhdissa voisi viehättää. Ei tullut kauppoja tällä kertaa.
Rakastuin lenkin aikana ja sen jälkeen hevoseeni yhä vain uudelleen. Kaikki meni kerrankin nappiin ja onnistui. Hevonen oli hyvän tuulinen, vaikkakin yhä raivostuttavan kiiman vallassa. Liikkeelle lähtö onnistui hätäilemättä ja, mikä parasta - kaatumatta. Vipsulla on ollut epämääräinen taipumus heittää nurin, jos ruhjotussa vasemmassa takasessa on suoja. Aina välillä suojaa kokeillaan ja todetaan, että olkoon. Nyt Vipsu ei sanonut suojasta mitään. (Lauantain lenkki 9,5km, 52 minuuttia.)
Sitten tuli sunnuntai. Sunnuntaisin käydään kimppalenkillä, joko aiemminkin perähevosena esiintyneen suomitamman kanssa tai puolen tallin kanssa. Miten sattuu isännällä ja starttiravurilla treenit osumaan. Tänään lenkille lähdettiin suomitamman, raviponin ja treenissä olevan toipilas lämppärin kanssa. Amatööreillä meni piuhat sen verran sekaisin jo valjastusvaiheessa, että lämppäri ja poni ehtivät lenkille ja takaisin ennenkuin loppu kokoonpano saatiin radalle.
Oikeastaan parempi niin. Vipsu malttoi pysyä jotakuinkin rauhallisena vaikka kokeilikin ottaa kaulaa perähevoseen hetkittäin. Kieliside pistettiin suuhun varmuuden välttämiseksi, sillä kimppatreenit vetää hevosen stressiin, jolloin vinkuminen alkaa. Vaikea sanoa, oliko kielisiteestä vastaavaa hyötyä. Ajatus tuntuu yhä sen verran epämiellyttävältä, että yritän koko ajan löytää syitä luopua virityksestä. Vasen takasuoja jäi talliin, koska tänään se sairastutti hevosen akuuttiin kaatumatautiin.
 |
| Niskaan hengittäjä =) |
 |
| Selfie w/ Mirka |
Kun emme olleet ottamassa kaulaa perähevoseen, tämä lepuutti milloin leukaansa allekirjoittaneen olkapäällä, milloin yritti tönäistä allekirjoittaneen alas rattailta. Kaikki hevoset yrittää kertoa, että voitais mennä kovempaa. (Sunnuntain lenkki 10,5km, 48 minuuttia.)
Ennen lenkkiä pidin pitkästä aikaa Vipsun kanssa rauhallisen rapsutteluhetken. Siis sellaisen mikä kestää ja kestää. Rapsuteltiin toisiamme ja juteltiin mukavia. Vipsulla oli selvästi ollut hetkiä vähintään yhtä ikävä kuin emännällä. Silloin, kun vaan ratsastettiin, näitä ehti jotenkin enemmän?
- J
Ps. Tähän loppuun vielä laatuarvosteluharjoitustuotos.
Ei kommentteja