Passage

Tänään oli taas vähän huonompi päivä. En tiedä johtuiko se sateesta, piiskaavasta pohjoistuulesta vai mistä, mutta yhteistyöstä ei ollut tietoakaan. Viba ei tehnyt mitään typerää, pahaa eikä varsinaisesti asiatonta, muttei oikeastaan mitään järkevääkään.

Tarkoitus oli, että Jenny ratsastaisi kentälle. Jenny nousi satulaan jo tallissa, tarkoituksena laittaa jalustimet kuntoon ja kiristää satulavyö Vipsun ollessa vielä kytkettynä. Näin on tehty ennenkin ja Jennyn jalan kanssa tallin lattia on paras ponnistusalusta - tai no kiipeilyalusta, Jenny siirtyy tikasjakkaralta selkään. Kaikki meni loistavasti, kunnes oli aika poistua tallista. Vipsu sai jonkin sortin "halvauksen" ja alkoi hyppiä ja sinkoilla tallin käytävällä. Jenny hyppäsi pois selästä ja Vipsu talutettiin pihalle, jossa puuskuttaminen jatkui. Mistä lie saanut syyn kauhulleen - kenties traktorista joka pihassa touhusi. Aiemmin se ei ole pelottanut, mutta jos tekosyitä etsii, löytyy niitä mistä vain.

Lopulta Ville talutti Vipsun kentälle ja Jenny ajoi autolla perässä. Kentälle on vajaa kilometri. Matkan varrella oli tyhjä pahvilaatikko, jonka tuijotusta lukuunottamatta Vipsun hermoilusta ei ollut merkkiäkään.

Kentällä Vipsua juoksutettiin hieman, jotta pahimmat höyryt pääsisivät ulos. Mitään höyryjä ei ollut. Niinpä Jenny kiipesi selkään. Ja taas alkoi steppaaminen. Oliko kyse eteenpäinpyrkimyksestä vai hermostumisesta, vaikea sanoa. Jenny käveli talutusavulla, kunnes Viba rauhoittui. Ja kunnes Jenny rauhoittui. Jennyn jalan vammautuminen on aiheuttanut Jennylle pakokauhuisen pelon siitä, että jalka osuu johonkin tai jää johonkin kiinni. Nyt se osui Villeen, ja siihen sattui. Psykologinen voitto tarvitaan ja sitä lähempänä oltiin parin kierroksen jälkeen.

Psykologinen välietappi vaati kuitenkin ponnistuksia, jotka purkautuivat jälkijuoksutuksessa. Vipsu kiiti minkä jaloistaan pääsi, hyppi ja pomppi ja vinkui. Kun pahimmat oli päästelty ja Viba rauhoittui, Ville lähti taluttamaan Vibaa takaisin tallille. Paluumatka ei mennyt ollenkaan sujuvasti. Vipsu kulki tuon vajaan kilometrin kylki edellä jännittynyttä passagea...

Ehkä huomenna on helpompaa =)

-J

Tässä vielä tuo niin sanotusti raastava kotimatka....aluksi kun kentältä lähdettiin Vibalta otettiin jo satulakin pois koska ratsastaa ei ollut enää tarkoitus. Ajatus olikin että viban olo olisi keventynyt ja rauhoittunut kun eihän se ole sitä satulaa kantanut elämässään kuin vasta nämä 4 kuukautta!

Mutta ei...Ville ja Viba lähtivät kävelemään ulos kentältä. Villen olo oli luottavainen ja sitä on tietysti edelleenkin. Tänään sitä Viba sitten koettelikin. Sieraimet auki ja silmät pyörivät päässä. Kylki edellä ja pari pyörähdystäkin mahtui jo ensimmäiseen suoraan. Joka kerta lapsi ojennukseen terävällä hihnan nykäisyllä ja kitarisojen näytöllä eli ääntä korottaen. Sen hetken Viba möllöttikin liikkumatta paikoillaan, mutta kun Ville käski liikkeelle sama steppaus jatkui taas.

Tulomatkalla Vibaa "pelottanut" pahvilaatikkokaan ei enään ollut mitään vaan Viba oli menossa ennemminkin sen yli. Pysäytys ja taas eteenpäin. Kotiin olisi ollut enää noin kymmenen metriä kun Villen silmät puolestaan pyörähtivät ensimmäisen kerran. Viba kääntyi kylkimöyrystään äkisti ympäri ja yrittikin alkaa peruuttaa. Hetken mietittyään Ville kovensi jo tiukkaa otetta narusta ja avasi suunsa kunnolla auki. Niin että nopealla silmäisyllä takana omassa tarhassaankin olevat Leija ja Veenuskin jähmettyivät.

Toisin kuin muuten, kiitosporkkanoiden pussi oli loppuajan tiukasti kiinni! Osaisipa Viba miettiä vähän....ja osaisipa sitä lukea/tulkita mitä se miettii/ajattelee/haluaa...

-V