Osa meidän extended familya oli tallilla. Vipsu ravaili kentällä "pieni" ratsastaja selässään. Kentän laidalla kaverit kannustivat. En malttanut mieltäni vaan könkkäsin keppeineni kenttää kohti. Vipsu ihanainen huomasi, että olin tulossa ja lähti vastaan. Kaunis tapa ei oikein toiminut tässä kohtaa. Ratsastaja muuttui jälleen kerran matkustajaksi ja minä sain pilattua tyttöjen aurinkoisen ratsastuskokemuksen.
 |
| Vipsu ja Vipsun uusi ystävä |
Komensin Vipsun takaisin kentälle. Ratsastaja vaati samaa määrätietoisesti. Yksi kierros ja ei, takaisin Mamyn syliin. Siinä se Vipsu taas oli. Ei auttanut jäädä seuraamaan tyttöjen ratsastusta. Ratsastaja käänsi Vipsun jälleen määrätietoisesti päinvastaiseen suuntaan, muutama mutka ja Jenny livahti toiseen. Livahti tosiaankin jos kolmijalkaista laahustamista voi etenemiseksikään kutsua.
Oletuksena oli, että ratsastus sujui mitä loistavimmin, kun Jenny pääsi tallin suojiin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta kohta kuului viiltävä huuto: "Pysäyttäkää tämä!". Vipsulla oli ratsastaja vaihtunut. Nyt kentällä mentiin näyttävää tasajalkapomppulaukkaa, välillä pukitettiin sarjassa. Ratsastaja pysyi kyydissä ja Jenny oppi kävelemään. Jenny huuteli ratsastajalle ja hevoselle ohjeita, tilanne laukesi. Tytöt kuitenkin säikähtivät tai saivat vain tarpeekseen ja ratsastukset oli ratsastettu. Vipsu tarvitsi kuitenkin loppuveryttelyn ja tytöillä riitti puhtia puuhailla muuta. Pidettiin pikainen maastakäsittelykurssi. Pari tipsiä ja tytöt jäivät kentälle harjoittelemaan.
Paras tapa oppia on, kun joutuu oppimaan jotain. Mausteeksi vähän teoriaa ja tujaus halua, silloin tehdään tuloksia. Käytännössä arvokkaat tulokset syntyvät tekemällä. Siksi on hienoa, että nämäkin tytöt kohtaavat Vipsun pelottomasti ja ennen kaikkea, että heille on annettu vanhempien taholta mahdollisuus oppia. Liikaa näkee ylisuojelevia vanhempia, jotka kasvattavat maailman täyteen tossuja. Ressut eivät saa edes sukkiaan kuivumaan jos ne kastuvat.
Kun tytöt saivat tarpeekseen harjoituksista, Vipsu kävi vielä kiertämässä radan kuolaimet suussa. Vipsulla ei tunnu enää olevan minkäänlaista ongelmaa kuolainten kanssa. Siis silloin, kun ne vain lepäävät suussa. Tulee voittajaolo. Lenkin jälkeen kuolaimia heiluteltiin suussa hellästi. Vipsu reagoi voimakkaasti. Odotettavissa olikin. Nyt painetta harjoitellaan joka päivä. Tavoitteena on, että kun kärryille tulevalla viikolla hypätään, Vipsu pysyy lapasessa ja ennen kaikkea, että kokemus on Vipsulle mieluisa!
Palkinnoksi tytöt jäivät puunaamaan Vipsua, joka sai maistella tuoretta ruohoa ilta-auringossa.
-J
Ei kommentteja