Ravurista ratsuksi ja takaisin..tai sitten ei

Tuli vihdoin se päivä. Nykyisen tallimme pitäjä, pitkän linjan ravinainen, lähti kärryille ja kokeilemaan. Jennyä jännitti. Samalla Jenny uskoi, että se menee hyvin, mutta Vipsun kanssa on oppinut ajattelemaan myös kaikkea sitä, mitä voi mennä pieleen. Sille ei pitäisi antaa valtaa, mutta välillä se hyppää esiin.

Vipsulle laitettiin suuhun Waterford-kuolaimet. Samanlaiset, joilla aikoinaan ratsastettiin. Vipsu hyväksyi kuolainratkaisun oikein hyvin. Kaveriksi kärryille lähti Vipsulle jo entuudestaan tuttu ihminen, viime kesäisen tallimme pitäjä. Hänen roolinsa oli tarvittaessa taluttaa. Vipsulle laitettiin siis myös liina. Harjoitteluvaiheessa kyydissä istutaan liinan kanssa, vähän kuin hätävarana ja tarvittaessa hypätään sitten kärryn vierelle taluttamaan. Tai sitten talutetaan ensin ja lopulta hypätään kärryille mukaan. Yleensä näin mennään nuorten kanssa..ja Vipsun.

Vipsu seisoi valjastusvaiheen rauhallisesti. Aivan kuin tässä ei olisi mitään ihmeellistä. Ja eihän siinä ole. Paitsi minulle. Homma lähti hyvin käyntiin ja Vipsu malttoi jopa pysähtyä kärryn kanssa, parikin kertaa. Sitä siinä sitten äimistelin ja katselin, kun valjakko paineli radalle. Taluttajakin hyppäsi kärryille mukaan heti alkumetreillä.

Kun hevonen kärryineen katosi näkyvistä, raahustin keppeineni kentän laidalle katsomaan, kun extended familyn Jenna ratsasti. Jennan ansioista pääsin tallille ja näkemään, kun rakas karvaturpa kohtaa Mamyn demonit. Ratsastamista oli kiva katsella. Ratsukko näytti hyvältä yhdessä, aurinko paistoi. Pää kääntyi vähän väliä olan yli hermostuneesti. Näkyisikö vilaustakaan Vipsusta. Talliapulainen huikkasi, että siellä mennään reipasta ravia. Näytti kuulemma menevän kuitenkin hyvin. Huh. Mutta halusin nähdä enemmän. Niinpä minä yksi jalkainen rampa kiipesin kentän laidalla olevalle penkille. Siinä punnertaessani jo ajattelin, että onpa taas typerää. Mutta normaalista poiketen, ei käynyt vahinkoja.

Aikani, kun tähystin, silmiin osui välähdys. Vipsun "timantti" otsapanta. Siellä se Mamyn rakas ahertaa. Mutkan jälkeen tuli muitakin näkyviin. Vipsua talutettiin. Mieleen tuli heti kaikenlaista. Oliko Vipsu ravissa riekkunut? Ainakin kuumentunut?

Kun kokoonpano vihdoin saapui tallille sain kaipaamiani vastauksia. Paitsi äskeiseen lenkkiin liittyen, myös yleisellä tasolla. Kyllähän se Vipsu kuumeni. Kunto sillä ei kestänyt, mutta tahtoa oli senkin edestä. Ravi mentiin sivuttain, koska pää oli pakko pitää vinossa, että hevonen pysyi hanskassa. Kierrokset kasvoivat herkästi ja saattaisi jopa olla, että kunnon parantuessa tilanne vain pahenisi. Tai sitten ei. Kokematonta tai aloittelevaa kuskia kärryille ei kuitenkaan voi päästää. Ainakaan keskenään. Niinpä Villen raviura saattaa nyt tyssätä tässä kohtaa tähän. Tai sitten ei, eihän sitä tiedä. Mutta tällä hetkellä näin. Ihan juuri niinkuin ajattelinkin. Sovittiin kuitenkin, että seuraavalle lenkille Ville pääsisi mukaan. Loppuviikosta todennäköisimmin.

Tässä kohtaa harmittaa eniten Villen takia. Mutta edelleenkään en keksi, missä aikuinen voi aloittaa raviharrastuksen. Vinkkejä?

Hikinen Vipsu vaikutti elämäänsä tyytyväiseltä palattuaan lenkiltä. Suihkuun ja uuden tarhakaverin kanssa ulos aurinkoon. Vipsun elämä, se on tänään hyvää.

-J