Kaksi viikkoa onnettomuudesta, mitä ponille kuuluu nyt?

Ponin kärryt kaatuivat pari viikkoa sitten. Poni loukkasi rytäkässä kylkeään ja kaulakin kipeytyi, henkiset vauriot vaikuttivat suurilta. Poni ei ollut oma itsensä. 

Ponia hoidatettiin fyssarilla ja kipulääkkeillä. Noin viikko onnettomuudesta lisättiin lääkitykseen vatsansuoja (Hippozol Vet). Se teki selvän käänteen jo ensimmäisen annostuksen jälkeen. Ainakin kuvittelen niin. Lego rauhoittui ja piristyi. Se alkoi taas jekkuilla ja ihmeellistä kyllä, se "laihtui". Toki poni on pullukka edelleen, mutta sellainen tietty pöhötys hävisi. Kuurin jatkuessa ponille alkoi kasaantua virtaa ja sen olemus kaikkinensa rauhoittui, vaikka se oli energisempi kuin hetkeen.

Lueskelin netistä kokemuksia tästä meille uudesta valmisteesta. Vaikutti, ettei se oikein meinannut maistua. Minusta siinä on vaarallisen houkutteleva omenainen tuoksu. Lego on samaa mieltä. Onneksi. Lääke menee todella helposti ja rakastan tällaista lääkettä, jonka voi sekoittaa ruokaan eikä tarvitse miettiä monelta syötiin viimeksi. Vielä enemmän rakastan sitä, että poni alkaa olla oma hurja itsensä.

Uskalsimme jo toistamiseen kokeilla kärryjäkin perään. Poni ei ollut moineskaan. Menohalut sillä oli hirveät ja siitä pienestä ravipätkästä päätellen ennätys menisi nyt uusiksi, jos starttiin päästäisiin. Koska ei haluta repiä, eikä traumatisoitua yhtään enempää, lopetettiin leikki, kun kaikille jäi vielä nälkä. 

Koska virtaa, poni pääsi lenkin päätteeksi irrottelemaan kentälle. Poni painatti menemään pienet jalat oikoisenaan kentän laidasta toiseen. Sitten se keksi aiheutetaan-sydäri-kaikille-katselijoille-leikin. 

Talven lumet on kasattu jumalattomaksi minivuoristoksi kentän takalaitaan. Korkeutta on joku puolitoista metriä, leveyttä noin 20m. Lego ampaisi laukassa kukkulan laelle. Siellä oli näyttävää pomppia, kun yleisö kentällä haukkoi henkeään ja veti taskusta näkymättömiä eväitä huijatakseen ponin alas. Vaikutti nimittäin siltä, että poni suunnitteli ulostautuvansa kentän ulkopuolelle vuoriston tuolle puolen. Toisaalta pelotti, ettei hanki kanna ja poni uppoaa tuohon parimetriseen lumimassaan, emmekä saa sitä sieltä koskaan pois. Ei ainakaan ennen oikeaa kevättä. 

Sitten poni päätti loikata kasan päältä alas. Kentän puolelle, mutta jäätävä loikka silti. Siinä ilmalennon aikana ehdin nähdä paitsi oman myös ponin elämännauhan vilistävän silmissäni. Poni laskeutui kentän pintaan kuin kenttäratsu konsanaan ja jatkoi poukkoilevaa laukkaansa. Eihän sen energiatasot mihinkään laskeneet. Kiikutti sitten vielä taluttajansakin talliin. Mutta sellainen se meidän poni on, eikä me muunlaista haluta. Maailman rakkain Lego. 

Olis aika päheetä löytää pieni ihminen, joka maastoesteilisi tuon kanssa. Kapasiteettia tuntuu olevan. Ja asennetta. 

- J