Hirveät hiittikärryt osa 2

Eilen oli Villen vuoro tyypittää hiittikärryillä. Asia oli tärkeä, koska Ville lupautui verryttelemään Vipsun näyttelyssä. Hyvä.

Kaikki oli hyvin, kunnes tuli liikkeellelähdön hetki. Se lempikatastrofini, josta ei ole vielä seurannut todellista onnettomuutta. Mutta tätä menoa seuraa.

Ville hyppää kärryille ja huikkaa: "Voit mennä päästämään irti!" Minä katson ihmeissäni, miksi hevonen lähti jo. Eihän se ollut kiinni ollutkaan. Amatöörit taas touhuaa. Tämä on mahdollista, kun lähdemme ulkoa liikkeelle. Hevonen on riimustaan riimunnarulla kiinni seinässä olevassa lenkissä. Jos partiolaisen solmu pettää, ei hevonen ole kiinni kuin sen onnettoman narunpätkän päässä.

Vipsu ja narunpätkä lähtivät siis jouhevasti matkaan. Ville ei niinkään. Ehdin kuin ehdinkin napata narun päästä kiinni Villen rempoessa kaikista käsiinsä osuvista naruista. Sähellys laukaisi hevosessa akuutin tarpeen hypätä pystyyn. Ei kerran vaan kolme kertaa. Niin olin laskevinani. Sinänsä ei ole väliä, millainen sarja oli kyseessä, koska balettiaskelia ei arvostella. Ei ainakaan meille edullisesti tai toivotulla tavalla eikä varsinkaan virallisissa yhteyksissä.

Kun sitten laskin tämän kumipallokokoonpanon matkaan, olin varma, että tulee ruumiita. Jotenkin sen vain tiesi, ettei tämä tästä iloksi ole ihan heti muuttumassa. Sen kertoi kokemus. Vaikka Vipsu on anteeksiantavaa sorttia, se osaa myös hermostua. Pitkän neljän päivän ajotauon jäljiltä odotettavissa olisi joka tapauksessa "eräänlainen lenkki". Nyt vielä tämä. Hiittikärryjä on vältelty paitsi allekirjoittaneen jalan takia, myös hevosen ominaisuuksien nimissä. Kevyet kärryt saavat villihevosen heräämään, emmekä me pidä siitä.

Juoksin radan varteen odottelemaan. Ketään ei näkynyt aikoihin. Lähdin kulkemaan radan vartta ratsastuskenttää kohti. Siellä oli ratsukko, ehkä he olivat nähneet jotain. Kuulostelin, josko jossain metsän takana kävisi ryske, kuuluisi edes pillastunut vingahdus. Ei mitään. Ratsukollakaan ei ollut havaintoja hevosestani. Aloin huolestua todella.

Sitten takaa kuului kavioiden kopse. Vipsu kiemurteli radalla. Vipsu oli esittänyt epämääräistä laukkailua, painanut ohjille voimakkaasti ja heittänyt sitten vielä perää. Ville käytti sanaa potkia, myöhemmin selvisi, että kyseessä oli pukki. Vipsun pukittaessa takaset nousevat noin kymmenen senttiä. Nyt rukoilen, ettei pukki muutu potkuksi.

Valjakko jatkoi matkaansa. Huutelin perään ohjeita. Pelkkää käyntiä. Ei askeltakaan ravia ennenkuin rentoutuu! Minulle on sen tuhannen kertaa sanottu, että jos hevonen haluaa pelleillä, sitten pelleillään, oikein kunnolla. Jos haluaa kaahottaa, sitten mennään eikä meinata. Kyllä se siitä väsähtää.

Pari pointtia: Minä en halua hajottaa hevostani ja olen todennut, ettei tuo taktiikka kertakaikkiaan toimi. Me teemme siis juurikin toisinpäin. Vipsu saadaan yleensä tällä taktiikalla hallintaan. Vaikka sillä on turvotuksia, se on kuitenkin ehjä. Kertaakaan Vipsua ei ole saatu rauhoittumaan tai järkiintymään tuolla toisella taktiikalla, takapakkia on kyllä tullut.

Sitten meni käyntikin tappeluksi. Hevonen harhaili radan laidasta laitaan ja pomppi. Villen ilmeestä näki, että ahdisti. Komensin kaksikon tallille kärryjen vaihtoon. Selitin Villelle visioni. Kolme mahdollisuutta:

1) Paineet ja/tai kevyet kärryt ovat liikaa. Vipsu ei kenties saa kevyistä kärryistä tarvitsemaansa tukea. Se on kuitenkin tietyllä tapaa kömpelö. Kun ei ole painoa, ei ole jarrua.

2) Paineet ja/tai puuaisat häiritsevät. Puuaisat joustavat aika paljon ja vähän joka suuntaan. Voi olla, että epätasainen rytmi luo nykivää liikettä ja aisat kiskovat ikävästi. Ei oikeastaan tarvi edes rytmin olla kovin tahditon.

3) Vipsu vihaa yhä ravisuojiaan ja kaikki on nyt liikaa.

Lupasin Villelle, että kun vaihdamme kärryn painavampaan, Vipsu on taas hallinnassa. Ja niinhän siinä kävi. Vaihdettiin kärry ja tuntui kuin olisi vaihtunut hevonenkin.

Nyt sitten askel kerrallaan kohti hirveitä hiittikärryjä. Raskaampaa rakennetta lienee turha toivoa löytyväksi näyttelyyn mennessä. Tällä materiaalilla on pärjättävä, jollei ihmeitä tapahdu. Näin ollen ajamme hevosen hikeen pari kertaa koppakärryillä ja siirrymme sitten pikku hiljaa hiittikärryihin. Ennen näyttelyä lienee syytä ajaa hikilenkkiä hieman enemmän - ehkä koko näyttelyä edeltävä yö. Kenties ajamme hevosella näyttelyyn. En tiedä, pää kumisee taas tyhjyyttään.

- J

Ps. Vipsun allergiakausi on virallisesti avattu.

Nenä vuotaa ja polle parka hinkkaa kutiavaa nenäänsä maahan, jalkoihinsa ja kaikkeen mitä eteen osuu, myös kavereihinsa. Joten se epämääräinen möhnä valkoisen ponin selässä on sitten räkää. Ei, hevoseni ei ole tartuttanut poniin matoja vaan räkää, ihan sitä itseään. Ihan sama, millaisia karvoja hevosellani on etusissaan.

Pärskähtelemisestä ei tule loppua ja tuskaisuus on ilmiselvää, kun katselee loputonta pään viskomista. Tallissa olo onneksi helpottaa. Seuraavaksi testissä allergialääkkeet ja hevosen hengityssuojaimet...










6 kommenttia

  1. Ou nou.. Selma onihan samanlainen höyräke ja parhaaksi lääkkeeksi olen huomannut juuri sen käynnin. Se on vielä ehdollistunut siihen, että löysä ohja tarkoittaa rentoa käyntiä ja aina hermostuneessa tilassa ainoa oikea teko onkin heittää ohjat löysäksi. Ei Selmakaan juoksemalla rauhotu - ikinä.

    Voimia hommaan! Ja voi Vipsu-paran nenää. :(

    VastaaPoista
  2. Juu, en minäkään anna hevosen kaahottaa vaan jos se temppuilee niin mennään käyntiä ja tarvittaessa vaikka pysähdellään ja peruutellaan kunnes rauhallisempi eteneminen onnistuu. Pukittelua on minun hevosista jokainen harrastanut jossain vaiheessa, mutta siihen auttaa onneksi potkuremmi ja tarvittaessa lisäksi hännän sitominen kärryihin. Eihän nuokaan potkimista täysin estä, mutta estävät sen että jalat eivät ole kuskin sylissä tai aisan väärällä puolella.

    Kyllä siellä näyttelyssä saa mielestäni ajaa myös koppakärryillä. Mun hevosilla oli kilpakärryt (en tainnut silloin edes omistaa hiittikärryjä vaan ainoastaan koppikset ja kilpurit) ja näyttelytuomari hieman urputtikin siitä että ei olisi saanut kilpakärryjä olla vaan mieluummin jotkut muut. Mutta kun koppakärryissä on se pikkuinen ongelma että niiden kuskaaminen radalle on hieman hankalaa kun ne eivät mene trailerin perään, eli ne olisi pitänyt viedä peräkärryllä erikseen tai sitten lainata näyttelypaikalta kärryt. Kyllä se tuomari sitten suostui kilpakärryillä ajamaan ja olisi minusta ollut hieman kummaa jos ei olisi suostunut. Molemmat hevoseni olivat silloin ihan starttikuntoisia ja itse olin ajanut niillä kilpaa, niin miksi ei sitten joku tuomari niiden kyytiin uskaltaisi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ottaa ihan asiaksi selvitellä, josko tuomari olisi suotuisalla tuulella. Kiva myös kuulla, että muutkin ovat samoilla linjoilla tuon temppuilun suhteen.

      Poista
  3. Voi Vipsua! Onko Vipsulle kokeiltu siedätyshoitoa? Ruusalle mietin, josko syksyllä aloitettaisiin, tosin veikkaan että ensin pitäisi ottaa uudet allergiatestit, koska epäilen että viime syksyn väärä tallivalinta altisti ponin vähintään muutamalle uudelle asialle...

    Mutta pakko sanoa, että jatka samaan malliin tämän kirjoittamisen suhteen. Vaikka sisältö ei aina ole iloinen niin tyyli sitäkin hauskempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että huumori "avautuu". Ja samat sanat takaisin. Sinulla on todella inspiroiva tyyli kirjoittaa.

      Vipsulle ei ole kokeiltu siedätyshoitoa. Lääkäri oli vakuuttavan voimakkaasti sitä mieltä, että allergisoivia tekijöitä on aivan liikaa ja vaikeita allergioita suhteessa turhan monta. Allergiathan aiheuttavat Vipsulle HeadShaking-syndrooman joka kevät. Tai tuovat sen esiin, mikä nyt on oikea tapa ilmaista, en ole varma. (Tästä on tulossa postausta ;) )

      Jotenkin sitä on enemmän keskitytty hoitamaan sitten oireita...En edes tietäisi, mistä aloittaisin siedättämisen, vaikka toisinaan harhailen aiheesta lukemaan..Ehkä ensi syksynä ammennan aiheesta blogistasi!

      Poista