Salaliitto

Näyttelyaamuna kävelen tallinkäytävällä hieman hermona. Adrenaliini on taivuttanut aivoni uskomaan, että on syytä pakokauhuun. TUMPS! Löydän itseni kyljellään karsinasta, naama turpeessa. Karsinan ovi helähtää kiinni. Mitä?! Kuulen, kuinka traileri kolisee tallitiellä.

Näyttelyyn on tästä hetkestä pari päivää yli kaksi viikkoa. Yllä kuvattu on tallin isännän ja Villen visio tapahtumien kulusta. Ei, en ole hermona enkä varsinkaan rasittava. Enpä. Olen kimpoillut jo pari viikkoa pitkin seiniä, milloin milläkin verukkeella. Myönnän sen itsekkin. Tiedän, että olen riskitekijöistä numero yksi ja ainoa todellinen. Vipsu on vaikea, Vipsu on haasteellinen, mutta minä olen mahdoton. Ville ja isäntä eivät siis ole ilkeitä. He yrittävät varmistaa hevoselle parhaan mahdollisen tuloksen, tavallaan.

Tänään Vipsu oli taas kaikkea. Ihana ja kamala. Mutta niin hyvä ajettava. Kun minä nautin hieronnasta, Ville ja Vipsu lähtivät lenkille isännän ja lämpöisen kanssa. Tai oikeastaan ottamaan heidät kiinni, koska varustelumme tapahtuu yhä tavattoman hitaasti. Jälleen kävi, kuten niin monesti aiemmin, ehdimme mukaan vasta, kun lenkkikaveri on jo takaisin tallilla tai ainakin lopettelemassa lenkkiä.

Loppukäynnit oli meidän alkukäynnit, mutta mentiinpä edes ne porukalla. Vipsulla perähevosen rooli nostatti pulssia, vaikka vaan käveltiin. Stressi laukaisi myös vinkunan ja murahtelun, jota ei hetkeen aikaan ole kuulunut. Kieliside jäi kiireessä pois. Kun lämpöinen kääntyi kotiin päin, Vipsu rentoutui.

Muutaman rennon ravikierroksen jälkeen reitille ilmestyi toinen kärrykokoonpano, aiemmista yhteyksistä tuttu perähevonen emäntineen. Kokeilimme, josko tämä ravitaustaton perähevonen vetäisi porukkaa, mutta Vipsu päätti toisin. Ohituspaikka löytyi väkisin eikä kuskilta paljon kyselty. Ohituksen jälkeisestä tahdista keskusteltiin seuraavat pari kilometriä. Lenkki saatiin kuin saatiinkin lopetettua rentoon raviin ja rauhalliseen käyntiin. Tämä tosin edellytti tavallista pidempää kokonaismatkaa. Tallissa seisoi lopulta väsynyt, mutta onnellinen hevonen.

Lenkin pituus 12km, kesto tunti 5 minuuttia.

Näyttelyvalmistautuminen on ollut enimmäkseen Vipsun hampaita Villen lihassa. Juokseminen suoraa linjaa tuntuu olevan Vipsulle liikaa. Varsinkin, kun Ville heiluu vieressä. Koska olemme varusteurheilijoita, olemme syyttäneet - tai Ville on - tilanteesta riimunnarua sekä kuolaimiin virittämäämme deltaa.

Delta on liian iso. Delta on liian raskas. Riimunnarun ketju häiritsee Villeä. Riimunnarun ketju häiritsee Vipsua. Riimunnarun ketjusta on päästävä. Riimunnaru on Jennyn mielestä liian lyhyt. Riimunnaru on liian kevyt.

Voisimme tietysti myöntää, että vika on meissä, mutta se olisi aivan liian helppoa. Mieluummin tuhlaamme pienen omaisuuden paikalliseen hevostarvikeliikkeeseen tilailemalla mittatilausdeltaa ja teettämällä mielenliikkeisiimme mukautuvia nahkariimunnaruja. Myös uudet päävehkeet on yritetty hankkia, mutta Vipsun päähän ei harmiksemme tai onneksemme ole vielä yksikään sovitusyritys tuottanut sopivaa tuotosta.

Huomenna suuntaamme Viikkiin kliiniseen hammastutkimukseen. Jos pääsemme matkaan hyvissä ajoin, suunnittelin rantautuvani edellä mainitun hevostarvikeliikkeen kassatilaan hevoseni kanssa. Tähän päähän, jotain kivaa, kiitos. Mielellään tietysti ihan oikeat ravivehkeet ja niin, että ne istuu.


- J

Näyttelyvalmistautumista osa tiesmones ja ihan liian aikaisin: Hevosen peseminen.

Vipsun auringosta nauttimisasento on luokkaa "kuin-kierot-silmät", aina eri suuntiin.