Säätöä ja synttäreitä

"Viba - ravurista ratsuksi" on viime aikoina ollut melko ravipainotteinen blogi. Eikä siinä mitään. Tämän seurauksena natustelen kuitenkin pientä nimimuutosta. Katsotaan, kuinka nopeasti kyllästyn. "Viba - ravurista ratsuksi" on nyt, hetkellisesti ainakin, "Viba - monitoimitamma".

Ratsastamispostaukset ovat jääneet monessakin mielessä harmittavan harvalukuisiksi. Enimmäkseen siksi, etten ole ollut paikalla, kun Vipsua on ratsastettu. Toivon, että tähän tulee lähipäivinä pysyväluontoinen muutos ja löydän tieni takaisin aktiivisen ratsastamisen maailmaan. Eritoten siksi, ettei Vipsulle tällä hetkellä ole tarjolla tarkoitukseen sopivia ratsastajia tai ratsastajaa. Suullekkin tekisi hyvää antaa lepoloma.

Ratsastusterapiassa olen käynyt pari viime kertaa tulevassa naapurissa. Terapiaratsu vaihtui ponista pikkaisen isompaan Heurekaan. Jälleen kerran koniinilla on moottori jotain ihan muuta kuin Vipsulla, eikä meneväiseen tottunut meinaa millään taipua hitaanlaisen kanssa kulkemiseen. Tietysti matkassa on mukana kiero lantio ja vammainen vasen jalka, jotka tuovat tekemiseen ja eteenpäin pyrkimiseen omat haasteensa. Heurekalla on lisäksi viehättävä tapa kyllästyä ja poistua peruuttamalla, kun se könöttämiseeni kyllästyy. Mutta edistystä tapahtuu joka kerta.


Ööö..en tajua ohjetta, joten: Hymyile, esitä että ymmärsit..Huomatkaa myös hevosen kysyvä ilme =)

Kenties ratsastuspostauksia ei tule jatkossakaan..ihan ilmeitten takia =)

Tiedättehän lankuttamisen..tässä kokeillaan ratsastusversiota..

..tässä ihan tavan keventämistä..

..kunhan kiemurrellaan..suunta ilmeisesti maata kohti katseesta päätellen..


Tällä hetkellä suurin ongelma ratsastamisessa on kiero lantioni, joka vääntää minut kenoon..

Tässä jumpataan lantiota vähän rennommaksi liikuttamalla jalkaa ja kiertämällä vartaloa..

..jumpataan lantiota..
Puomiasetelma näyttää kokonaisuudessaan tältä.

..ja jumpataan lantiota..
 
Nostetaan vähän puomeja..että jumpataan lantiota..


Vipsulla oli tänään hyvin ja aiheesta ansaittu vapaapäivä. Vielä vedetään kolmen päivän loppurutistus ja sitten saa ravitouhut riittää. As if. Kärryily on vienyt niin mennessään, ettei siitä enää irti pääse.

- J

Ps. Rakas pieni karvakamu Noa täytti eilen 12v! Tänään juhlittiin. Noa sai jahdata saippuakuplia, leikkiä ilmapalloilla ja syödä cushingista pömpöttävän mahansa täyteen maksalaatikkonakkikakkua.






4 kommenttia

  1. Ootko huomannut positiivista muutosta tuon terapian kautta? Eli siis suomeksi: onko ollut apua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi sanoa, että terapialla on ollut ratkaiseva merkitys toipumisen edistymisessä. Yksi ratsastusterapia (45min) vastaa vähintään kolmea tuntia perinteistä fysioterapiaa. Lisäksi mukana on henkinen puoli, jota perinteinen fyioterapia ei huomioi.

      Alussa olennaisin merkitys oli juurikin henkinen. Itseluottamus kasvoi mielettömiä harppauksia hevosen selässä, vaikka olinkin täysin avustettava.

      Yhä olen avustettava, mutta pystyn koko ajan tekemään enemmän ja jokaisen session jälkeen kävelen sujuvammin. Olennaista lienee jumpassa hevosen liike. Jalka tekee jumppaa ja samalla lantio saa liikettä. Tulos on kokonaisvaltaisempi.

      On vaikea ymmärtää, miksi ratsastusterapiaa käytetään niin vähän.

      Poista
  2. Ihan vahingossa päädyin tänne blogiin ja heti mietin kuvan hevosta katsellessa, että onko se oikeasti Heureka, ja olihan se :) Tähän tutustuin aikoinaan sen ollessa koulutuskeskus Salpauksessa Asikkalassa, mukava hevonen :)

    VastaaPoista