Tänään petti aikataulu. Tarkoitus oli kokeilla pullarinverkkoa ja harjoitella pysähtymistä. Jos järki päätä painaisi, olisin ymmärtänyt heti lähtöön, ettei molemmat mahdu samalle päivälle. Ei, vaikka vuorokaudessa olisi tunteja tavallista enemmän. Nyt tunnit kutistuivat kahteenkymmeneen minuuttiin. Mietin, että kevyttä hölkkää muutama kilometri - palauttava treeni. Ei ehdi muuta.
Vipsu oli laiskan oloinen. Kivaa vaihtelua eilisen jälkeen ajattelin. Oli hyvä fiilis. Rento hevonen, rauhallinen lenkki ja ihanan keväinen ilma. Sitten tunaroin huolella. Naksautin kielellä pienen vihjeen ilmoille. Voitaisiin mennä hölkkää...Vipsulla leikkaa kaasu kiinni joka kerta. Tiedänhän minä sen.
Yleensä mennään käyntiä, jos neiti vain suvaitsee kävellä. Vipsu tarjoilee ravia lähes tauotta, tai ainakin vähän väliä, ollessaan hyvälläkin tuulella. Ei ole vaikea valita hetkeä, kun raviin siirrytään suostumuksella. Ei pyytämällä eikä käskemällä. Suostumus on pieni myötäys, josta Vipsu tietää, että on ok hölkätä. Ääniapuja käytetään ainoastaan kehumiseen ja jarruttamiseen.
Hetkellisesti siinä suoralla kiihdyttäessämme ajattelin, etten saa hevosta ikinä "kiinni". Emme menneet läheskään niin kovaa kuin Vipsu olisi halunnut, muttemme läheskään niin rauhallisesti kuin olin ajatellut. Tunsin, kuinka käsivarret olivat väsymässä.
Sain koniinin tiukassa mutkassa takaisin samalle aaltopituudelle ja lopulta käyntiin. Viimeinen puolitoista kilometriä mentiin ravia kysyvää käyntiä. Aikataulu petti lisää, mutta eniten harmitti, että hyvä fiilis otti äkkikuoleman.
Eilisen fiilis ei paljon parempi ollut. Käytiin kärryttelemässä. Vipsun mittakaavassa pitkän tauon jälkeen. Menohalut pystyi toteamaan ensimmäisen kymmenen metrin aikana. Käynti pysyi kuitenkin hyvin ja hölkkäkin oli alkuun mukavan rauhallista. Vastaan tuli perävaunullinen traktori sekä meteliä pitävä mopo, ei sykkeitä.
Sitten puskassa rysähti. Mörkö kirkuvan punaisessa takissaan laukaisi hevosessani akuutin pakoreaktion - risteysalueella. Tiukka vasen. Vipsu meinasi kokeilla laukkaa, mutta latasi vastusteluistani johtuen lopulta julmettuun raviin. Ei paljon naurattanut. Joku ravimies olisi ehkä ihaillen katsellut kyytiä: "Onpa komea hevonen." Niin ne yleensä sanoo, kun polvet vatkaa kuskilla vetelänä. Kuka tykkää mistäkin. Ilme oli kuulemma molemmilla, emännällä ja hevosella, sama. Myös minulla laukesi akuutti pakoreaktio.
 |
| Meillä oli kuulemma molemmilla tämä ilme =) |
Oma rehellinen tulkintani on, että Vipsulla oli tylsää ja julmetut paineet "tauon" jälkeen. Punainen takki oli vain tekosyy, kun poni huomasi, ettei tämä meno ole meneväksi muuttumassa. Vaikka Vipsu yritti tiukasti vasemmalle, jatkoimme kohtalaisen sujuvasti suoraan. Vaikka Vipsu yritti laukalle, se pysyi ravissa ja antoi melko nopeasti periksi, siirtyen rauhalliseen hölkkään. Hetkeksi. Poissa tolaltaan se ei tuntunut missään vaiheessa olevan.
Kun tilanne, hevonen ja emäntä rauhoittuivat, hauikset huusivat. Ville tarttui loppuhölkkäilyn ajaksi ohjaksiin. Siitä Vipsu sitten saikin jo seuraavan tekosyyn. Lenkki jatkui hetkellisesti metsän puolella, askellajina laukka. Luulen, että Vipsun ja Villen laukoissa kyse on yhdestä asiasta, ohjastuntumasta. Vipsu tarvitsee tukea. Jos rytmi menee hitusenkin sekaisin, eikä ohjastuntuma ole tukena, Vipsu laukkaa.
En mitenkään moiti Villeä, kun sanon näin. Päinvastoin, yritämme molemmat kehittyä uskottaviksi tunareiksi. Analysoimme tekemisiämme, onnistumisia ja epäonnistumisia. Jälkimmäisistä seuraa luonnollisestikin mäkätystä ja kiukuttelua, mutta toivottavasti myös kehitystä.
Yksi merkittävä kehityksen merkki oli eilinen hyppyni kärryiltä alas, käynnissä. Siinä ilmalennon aikana ehdin nähdä elämän vilistävän silmissäni. Henki salpautui ja sotkeminen alkoi. En kuitenkaan kaatunut naamalleni, vaikka se eräänlaista rypemistä lopulta olikin.
Päässä on joku nuppi kääntynyt kaakkoon, koska en ajatellut mitään toimiessani näin typerästi. Alitajunta alkaa antaa periksi.
- J
 |
| Koosta L kokoon S..Vähän se on lyhyt, mutta koko M on liian pitkä sekin o.O |
Ei kommentteja