Puikula

Kun Viikissä hammastutkimuksen yhteydessä tutkivat tahot päivittelivät ponini päätä, aloin oikein todella miettiä, onko se todella hassun/ison/pitkän/kummallisen mallinen. Ok, siihen ei löydy istuvia päävehkeitä millään ja tilanne on laihtumisen myötä pahentunut ennestään. Mutta, miten on, miltä pää näyttää?


Kenties se on hieman pitkä suhteessa muihin mittasuhteisiin =)


Pääsiäinen vietettiin aktiivisen näyttelyyn valmistautumisen merkeissä. Toisin sanoen Vipsu juoksi radalla reikäpäässä, koska ei muuta malttanut. Ohjelmistoon oli suunniteltu lähinnä rauhallista hölkkää ja pitkiä käyntilenkkejä, mutta Vipsu päätti yhä uudelleen toisin.






Täytyy silti meneväistä kehua. Vaikka se juoksi itsensä piippuun ja painoi hetkittäin ohjalle, mukana oli aiemmista kerroista poiketen hiven järkeä. Ennen kaikkea hevonen oli tyytyväinen ja enimmäkseen rento. Treenikavereista huolimatta homma ei lähtenyt täysin lapasesta, vaikka lämminverisille pitikin pari kertaa näyttää, ettei se aina ole nopeus vaan joskus myös valjakon leveys ja vapaatyyli, jotka ratkaisevat järjestyksen radalla.




Ohitustilanteita pääsiäisen rataosuudelle mahtuu yksi, josta vastasi tallin starttihevonen. Aiemmin ohitus on aiheuttanut melkoista harppomista ja ryntäilyä, nyt henkisestä tasapainosta kärsivä hevonen ei viitsinyt revitellä. Kummallisinta tässä kaikessa on se olemattoman olennainen tosi asia, että hevosella oli perässään hiittikärryt.




Jos vielä jatkan tätä ylistyslaulua, tiedän itsekkin sen kostautuvan meille hyvin pian. Todennäköisesti alkavalla viikolla, kun suunnittelimme ajokkimme siirtoa astetta suurempiin ympyröihin, näyttelypaikalle. Kenraaliharjoituksen ajankohtaa ei ole vielä tarkemmin sovittu, mutta toivotaan, että harjoitus toteutuu.


Se kävelee!!!!!

Näiden kanssa kurvailtiin radalla sunnuntaina..tai toimittiin tulppana, ettei pääse starttivalmiit ylikuntoon =)



Melassiehtoollinen


Tänään Vipsulla oli hyvin ansaittu vapaapäivä, vaikkei alkuperäisessä treeniohjelmassa niin lukenutkaan. Ei vain raaskinut rasittaa "pientä". Aiempi suojan hiertämä on yhä hieman ärtynyt. Suojan tilalle asennetut putsit tekivät nekin tehtävänsä hiertämällä vuohiskuoppaa hankalasti. Niinpä vasen takanen on nyt melko herkkänä. Toivotaan, ettei ole kummemmasta kyse ja haavat paranevat hyvin.





Näyttelyyn on nyt aikaa tasan viikko.

- J


Ps. Pitkäaikainen unelma ottaa askelia kohti todellisuutta sivulla Villa Viba ;)

Ei kommentteja