Tekstit

Giljotiini

Kuva
Inspiraatio on hirveän kiva. Se iskee aina ihme aikoihin ja pakottaa toimimaan, vaikka millään ei jaksaisi eikä jalat kantaisi.

Vuodenaikahan on mitä parhain tehdä oikeastaan yhtään mitään. Koska pimeää, sataa ja kylmä. Siitä se ajatus tavallaan lähti. Sateesta. Piti saada katos. Heti.




Alunperin ajattelin, että ostan siirtotallin. Kummasti pisti budjetti jarrua siihen suunnitelmaan. Ja myyjien epärealistiset odotukset käytettyjen tallien hinnoista. Jotenkin ei taivu tajuntaan, että käytetty maksaa puolitoista tuhatta enemmän kuin uusi. Kai se on sitten jotenkin sisäänajettu..

Kaiken kaikkiaanhan tuollainen peruskatos, neljä tolppaa ja katto, on aika helppo kasata. Ei siihen oikeasti mene kuin päivä tai korkeintaan kaksi, ja se on valmis. Kesällä, lomalla ja hyvällä tuurilla. Pimeällä, märällä ja vailla vapaa-aikaa projekti venyy. Viikossa on saatu paikalleen juurikin tolpat ja katto.




Eräänlainen ennätys sekin. Aika paljon jäi muita juttuja tekemättä. Sellaisia, mitä oikeasti olisi oll…

Teknisesti lahjakas tallitonttu?

Kuva
Olet varmaan nähnyt elokuvan Yö museossa? Tai katsonut kakkoselta Late Lammasta? Alan epäillä, että meillä on meneillään jotain samantyyppistä. 
Iltaisin toivotan hevosille hyvät yöt. Sammutan valot ja suljen ovet. Koska tykkään, että on paikat mallillaan, mitään kaaosta en talliin taakseni jätä. Jokunen heinänkorsi siellä täällä saattaa olla, mutta isompia sotkuja ei sitten ollenkaan (Ei uskoisi, kun katsoo autooni tai kurkkaa kotiini). Aamulla homma on kuitenkin toinen. Kuiviketta on kaikkialla. 

Voisi kuvitella, että käytävällä on ollut isommaltikin liikennettä, ehkä bileet. Hevoset siinä heräilee ja vaikuttavat varsin tyytyväisiltä, jahka saavat ensimmäiset heinät eteensä. Kukaan ei tiedä mistään mitään, eikä kukaan tietenkään nähnyt mitään. 
Jos levotonta, voisi kuvitella, että karsinat olisivat samanlaisen siivon vallassa, mutta hyvin harvoin.
Meillä on tallissa valvontakamerat, mutta eihän ne koskaan kerro mitään. Epäilenkin, että hevosilla on apunaan teknisesti lahjakas talli…

Back to work

Kuva
Kun katselen tuota tammaani, pakahdun vuorotellen onnesta ja epätoivosta. Elämän jäljet näkyvät meissä molemmissa. Mutta jäljet Vipsussa saavat sykkeen nousemaan. Emme puhu samaa kieltä, vaikka ymmärrämmekin toisiamme. On niin monta syytä olla iloinen, mutta painaumat kavioissa ja nuutunut ilme muistuttavat minua siitä, miten nopeasti voi olla toisin.



Pelottaa melkein sanoa, mutta meillä on kuitenkin mennyt ihan kivasti. Siitäkin huolimatta, että äitihevosen kankussa on joidenkin teorioiden mukaan pikkuilveksen kynnen jäljet. Kovasti paljon haluaisin keksiä jonkin toisen selityksen, mutta vähiin on ideat jääneet. Onneksi haavat ovat parantuneet mukavasti.



Venda täytti 5 kuukautta. Se tunnistettiin jo pari viikkoa sitten. Reippaasta suorituksestaan se sai palkinnoksi hienon uuden riimun. Hyvä, koska sen shetlanninponiriimu on jäänyt pieneksi sekin. 
Tuntui rohkaisevalta, kun tunnistaja kehui varsan jalkoja suoriksi. Ja suorathan ne ovat olleetkin. Kaikki treeni, hierojat, fysioterap…

Kipukohtauksia

Kuva
Hysteerinen hevosenomistaja tässä hei. Kuukausi takaperin kirjoittelin Vendan sairastumisesta. Kumma ähky vaivasi, varsa oli poissaoleva ja pisti lopulta Hyvinkäällä hösseliksi. Mikä ikinä varsaa vaivasi, jäi mysteeriksi.

Mysteereistähän minä tykkään. Pysyy pää kivasti kasassa, kun ei tiedä mikä mörkö siellä pimeydessä lymyää ja hälytystila jää ikäänkuin päälle. Sitä luulee näkevänsä ja kuulevansa kaikenlaista. Tai sitten ei. Meniköhän siinä viikko tai korkeintaan kaksi, kun eläinlääkäri sai avustajineen tulla tontille toteamaan, että ei mitään hätänä. Silloin kipukohtaus meni vartissa ohi.




Jotta en koskaan nukkuisi öitäni hyvin, iski kipukohtaus tällä kertaa keskellä viikkoa ja keskellä yötä. Tai no, siinä iltatallin tuoksinnassa sen jo huomasi, että ei tuo pieni hevosen taimi taida kunnossa olla. Kovin kauaa ei tarvinut odotella, kun piehtarointi ja huokailu alkoi. Mehut nassuun ja hevoset yöhön.

Lapsi käveli äitinsä perässä väsyneenä, mutta käveli. Tissiä teki mieli, mutta tissitau…

Lihavat hevoset = tyhmät ja välinpitämättömät omistajat

Maaseudun tulevaisuudessa Tuulikki Viilo otti raflaavasti kantaa nykypäivän "ikuisuusongelmaan", lihavat lemmikit. Tuppaa nimittäin olemaan niin, että lihava hevonenkin on ennen kaikkea lemmikki. Kannanotto oli hyvä, tärkeä ja sille toi huomattavaa lisäarvoa se, että se lähti kirjoittajan omasta kokemuksesta.

Sosiaalinen media täyttyi jaoista ja kannattavista toteamuksista. Hyvä niin. Toisaalta, norsunluutornista on helppo huudella alaspäin niille, joiden hevonen on lihava. Niille välinpitämättömille, sokeille ja tyhmille hevosen omistajille, jotka vaarantavat hevosensa hyvinvoinnin. Niille, jotka rääkkäävät.

Jäin jutun luettuani miettimään, paitsi hevosten lihavuutta, myös sitä lihavuudelle naureskelua. Onko se kuitenkaan välinpitämättömyyttä, että omistaja keskustelussa naureskelee hevosensa ruumiin rakenteelle? Vai onko se vain defenssi? Mitä jos omistaja tiedostaa ongelman ja yrittää kaikkensa, mutta kannustuksen sijaan tuli taas tuomio.

Omistajan rooli ei ole helppo. Us…

Yksi asia

Jos saisit muuttaa yhden asian, minkä tahansa, mikä se olisi?

Jännä. Miettimättä, ihan intuitiolla vastasin, että tallin sijaan rakentaisin kunnon pihaton.

Elämässä on menossa sellainen pitkittynyt vaihe, jossa en ole tyytyväinen oikein mihinkään. Tiedättekö sen fiiliksen, kun mikään ei toimi?

Puhelin, jalat, pää, parisuhde, työsuhde, kaverisuhde, mikä tahansa.

Olisin voinut sanoa, että jäisin joutumatta onnettomuuteen. Olisin voinut sanoa, että kivuttomuus. Olisin voinut sanoa terveys. Ikä. Liian kylmä, liian kuuma. Lottovoitto. Muutto ulkomaille. Mutta minä sanoin pihatto.

- J

PS. Syytän tästä Maijua ja Lauraa ;) Liian hienot pihatot teillä!




via me.me

Selviytymispaketti

Kuva
Tallinpitäminen on kaiketi aina haasteellista, siinä on se sosiaalinen puoli ja sitten se fyysinen, jos ei haasteellista niin ainakin raskasta. Sitten, kun on tällainen jalkapuoli, tulee siihen hommaan ihan oma vivahde.

Vaikka välillä tuntuu, ettei tuu mitään, niin tulee sitten kuitenkin. Pahin vastustaja on jatkuva kipu ja siitä johtuva unen puute. Kun aamulla on vaan pakko päästä liikkeelle, hörppään lasillisen Colaa ja taas mennään. Ilman ei tulisi mitään.



Eikä se kipu vain öisin ole ongelma. Jotkut päivät on tosi vaikeita. Jos joudun olemaan jaloillani kaiken päivää, kipu yltyy sietämättömäksi. Jos joudun kävelemään portaissa, kipu käy sietämättömäksi. Jos istun liian kauan, kipu käy sietämättömäksi. Jos otan yhdenkin huonon askeleen, kipu äityy heti.

Kun kipu yltyy, uni vähenee ja kun uni vähenee, kipu yltyy. Se on sellainen oravanpyörä. Lepo on avainroolissa kivunhallinnassa, mutten ole vielä keksinyt, miten sen tähän tallinpitoon ja töissä käymiseen yhdistäisin. Todellisuus, jo…